Yksinäisen keijun tarina

Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin
että vastatuulessakin lentää jaksaisi
Kovat oli ajat ollu hällä takana
mut kuka uskois et' on olemassa
surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran
murheistaan
Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju
nukkui pois

On paratiisi meillä täällä näin
vaan ei aina kaikki koe sitä näin
Sillä faunin, peikon, keijunkin
suru joskus kiinni saa
ja vie mukanaan

Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia
Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja
Kaikkialla huokausten kera toistettiin:
Miksi se yhden hengen vaati
ennen kuin me muistettiin:

Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan

Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan

(Chisu: Yksinäisen keijun tarina)

Kevään tullen

Leskenlehdet kukkivat, linnut livertävät ja aurinko lämmittää. Kevät on hyvässä vauhdissa. Hankien alta on paljastunut käyneitä hirvenluita, joista on metsissä käyty taistelua koirien kanssa. Yksi metsäkaurisjahtikin on suoritettu, mistä jäi traumat minulle ja kauriille, kun koirat taas olivat onnessaan. Toivottavasti monet ovat ajoissa kylväneet yrtit, tomaatit yms., jotta ne ehtivät ajoissa tuottamaan satoa. Oma elämäni on viime aikoina tarjonnut ties minkälaisia seikkailuja. Kuukausi sitten tähän aikaan istuin todennäköisesti Skotlannissa meditaatiotyynyllä. Vietin ihania päiviä vain joogaten ja meditoiden. Sain nauttia kerta kaikkiaan erinomaisten Sudakan ja Sadhitan joogaopetuksesta. Sen jälkeen olen ehtinyt työskennellä päiväkodissa, ensiapukouluttautua, hiihtää hankikannoilla, samoilla metsissä, pohtia elämää suunnasta jos toisestakin. Viime yönäkin koin eräänlaisen seikkailun polkiessani räntäsateessa läpi pimeän maaseudun märkänä, viluisena ja väsyneenä päästäkseni koirieni luo, hokien mielessäni "kestäkää rakkaani, mitä tulen". Matka tuntui loputtomalta, kun ei meinannut nähdä edes, missä tie kulkee, mutta kun olin perillä saanut itseni peiton alle koirien kera, koin itseni henkisesti voittajaksi.

Asunnottomuus on ollut monin tavoin kasvattava kokemus. Kerrankin ei ole tarvinnut stressata rahojen riittävyydestä asumiskulujen lisäksi omaan ja koirien elättämiseen. Tunnen myös itseni harvinaisen vapaaksi ja siksi onnelliseksi. Asunto tosin on tiedossa puolen vuoden päähän. Kotikaupunkikin vaihtuu. Pääkaupunkiseudulta ei asuntoa löydy, joten päätin jättää suurten kaupunkien hektisyyden ja muuttaa oman mielenrauhani ja koirien hyvinvoinnin vuoksi pieneen kuntaan, jossa minulla ei ole ystäviä enkä uskokaan löytäväni samanhenkisiä. Vaikka asunnon odottamiseen liittyy pelonsekaisia tunteita, odotan myös, että pääsen sisustamaan asunnosta joogisen harmonisen.

Onpa tuo asunnottomuus muutoinkin koskettanut minua. Purskahdin melkein itkuun valtuustolle puhuessani pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa käsitellessämme, koska en kykene käsittämään ihmisiä, jotka eivät ole valmiita auttamaan eniten tarvitsevia ja luovat stereotyyppisiä käsityksiä ahdingossa olevista. Kehoni on edelleen ahdistunut tuosta käsittelystä, mutta olen iloinen, että kehoni kertoo, millaisten ihmisten seura ei ole minulle hyväksi. Kaipaan ympärilleni lämpimiä, välittäviä, avoimia ja henkisiä ihmisiä. Jooginen kehoni erottelee muutoinkin nykyisin tarkasti, mikä on minulle hyväksi ja mikä ei. Esimerkiksi alkoholi, rasvainen ruoka ja liika kofeiini on hylätty. Kehoni kaipaisi myös päivittäistä meditointia, mutta en ole sitä saanut vielä otettua mukaan arkieloon.

Viime kuukaudet ovat opettaneet minulle elämästä, maailmasta ja ihmisistä enemmän kuin tähänastinen elämäni muutoin, joten odotan innolla myös tulevia kuukausia.

Mukkelis makkelis

Elämä on kummaa. Se voi tuoda yllättäen mukanaan ties minkälaisia seikkailuja. Olen saanut kokea sen viime aikoina. Vielä vuosi sitten taloudellinen tilanteeni oli vahva, oli opinnot ja työtäkin jonkin verran. Hups keikkaa, kaikki on muuttunut. Tuloni ovat romahtaneet. Tämän vuoden puolella tuloja ei ole ollut vielä senttiäkään. Koska vuokra-asuntoni on kallis ja vieläpä erittäin vetoisa mökki, jonka lämmittäminen maksaa todella paljon, jouduin irtisanomaan vuokrasopimukseni. Olen etsinyt jo puoli vuotta aktiivisesti uutta asuntoa, mutta pääkaupunkiseudulta tuntuu olevan mahdotonta löytää asuntoa, johon näin pienituloisella olisi varaa ja koirat olisi sallittu. Suurimmassa osassa vuokra-asunnoista lemmikit eivät ole sallittu, ja toisaalta esimerkiksi kerrostaloyksiöt ovat automaattisesti poissuljettu vaihtoehto kahden energisen ja paljon haukkuvan koiran kanssa. Saisin häädön melko nopeasti, kun koirat haukkuisivat jokaista naapureista kuuluvaa ääntä ja kakkaisivat rappukäytävään rappusia pelätessään. Ehdin jo olla kiitollinen, kun löysin edullisen asunnon, jonka olisin saanut parin kuukauden asunnottomuuden jälkeen. Sen kuntotarkastuksessa paljastui kuitenkin ongelmia, joten tällä hetkellä minulla ei ole mitään tietoa kodista.

Taloudellisessa katastrofitilassa olen myös ollut erityisen kiitollinen kaikista ilmaisista ruokailuista, kuten kokoustarjoiluista, sekä vaalilautakunnassa ylijääneistä leivistä, hedelmistä ja salaatista, jotka sain. Dyykkaaminen ei ole ollut erityisen onnekasta viime aikoina eikä kroppani siedä enää rasvaisia pasteijoita, jotka ovat dyykkaamisen vakiosaalis. Kukkakaalikeittoa sentään sain dyykkaamisen ansiosta :) Olen myös iloinen jäljellä olevista säilötyistä satokauden antimista ja olenkin syönyt viime aikoina paljon sieniä, villivihanneksia, marjoja ja papuja.

Olen iloinen, että olen vuosien varrella oppinut erätaitoja, koska nyt ne ovat todella tarpeen. Vaikka tulevat kuukaudet tuntuvat ajatuksissa pelottavilta, odotan myös tätä elämäni kenties suurinta seikkailua. Se varmasti kasvattaa henkisesti.

Voimaa rummuista ja koruista

Enpä ole saanut aiemmin laitettua tänne kokemuksia voimarumpukurssista, jonka kävin syksyllä. Teimme intiaanirummut itse ja koristelimme ne. Kaksipäiväinen kurssi seremonioineen tunnelmallisessa Kolin syksyssä oli huima kokemus, joka sai kurssilaisia vaikutuksessaan jopa kyyneliin. Minun oli aluksi kovin vaikeaa päättää, mitä maalaan rumpuun. Mieleni halusi kovasti maalata siihen puun tai menninkäisen, mutta loppujen lopuksi rumpu ei tuntunut kutsuvan niitä, eikä edes hevosta, joka kurssin aikana ilmestyi voimaeläimekseni. Sisäisellä intuitiolla maalasin kuvaan energiaa, vihreyttä, valoa ja elämää.


Uudessa-Seelannissa ihastuin maorien käyttämiin symboleihin, joilla kullakin on syvempi henkinen merkitys. Erityisesti minua kutsui koruksi nimetty symboli, joka joissain muodoissaan kummasti muistuttaa rumpuunkin maalaamaani ying yang-merkkiä. Koru on saanut lähtönsä kiwiläisestä silver fern -kasvin verson muodosta.


Koru on niin tärkeä symboli Uudessa-Seelannissa, että sitä näkee, minne ikinä meneekin. Koruissa, paidoissa, koristeissa, tauluissa... Koru-koruja on valtavasti erilaisia ja yksi sellainen toki tarttuikin minunkin mukaani, ja siitä onkin tullut minulle erittäin rakas merkityksensä vuoksi. Se ilmentää henkistä kasvua, uusia alkuja, rauhaa ja voimaa.

Tämä ei ole minun koruni, mutta yksi esimerkki, miten kasvin muoto muuntautuu. Tässä yksi lainaus symbolin merkityksestä:

The unfolding spiral tipped shoots of the New Zealand silver fern plant become new fern leaves (fronds). Thus the reference to new life or a new start. The circular shape of the baby fern frond also symbolizes nurturing, purity, tranquility, personal growth, positive change and awakening.

Tietoisuus muutoksessa

Maailma on kaunis. Miten siitä voisi tehdä vielä kauniimman? Miten taistella paremman maailman puolesta, vääryyksiä vastaan? Olin ennen vannoutunut järjestö- ja poliittinen toimija. Enää en ole vakuuttunut, että se on oikea keino muuttaa maailmaa. Muuttuuko maailma sillä, että käytetään tuhansia tunteja linjapapereiden kirjoittamiseen, mutta vain harva edes lukee niitä? Onko maailma kauniimpia, kun tehdään esityslistoja, talousarvioita, toimintasuunnitelmia, tilinpäätöksiä ja muita virallisia papereita, jotta voidaan pyörittää maailmaa parantavia järjestöä? Kuinka usein olet saanut kohtaamasi ihmiset toimimaan paremman maailman puolesta, kun olet käynyt väittelyitä tai yrittänyt muuten vakuuttaa eri mieltä olevaa ihmistä? Kuinka suuri osa toiminnasta on tuottanut todellisia tuloksia?

Muutokset ovat hitaita ja tarvitaan eri tason taistelijoita. Entä jos kaikki kokouksissa istuvat luonnonsuojelijat lähtisivätkin maastoon tekemään ennallistamistoimia? Yhtäkkiä pelkästään Suomessa tehtäisiin tuhansia ja tuhansia tunteja enemmän kenttätyötä vuodessa. Tai jos vähäosaisten asemasta ja rikkaiden etuoikeutetusta asemasta valittavat jalkautuisivat kentälle keräämään vaate- ja ruokalahjoituksia vähävaraisille, tarjoaisivat itse leivottua pullaa, taluttaisivat huonokuntoisen vanhuksen tien yli, kävisivät vanhainkodissa viihdyttämässä vanhuksia sen sijaan, että paasaisivat näiden yksinäisyydestä. Eläinten huonon kohtelun vastustajat voivat kouluttautua eläinsuojeluvalvojiksi ja alkaa tehdä valvontakäyntejä. Kuinka paljon tehokkaammin asioita voitaisiinkaan muuttaa, kun ainaisen voivottelemisen ja kokouksissa istumisen sijaan ryhdyttäisiin oikeisiin, konkreettisiin toimiin ja tehtäisiin se totisten kasvojen sijaan aidolla elämänilolla.

Niin kauan kuin ihmisen mieli on tiedostamaton tai puoliksi tietoinen, on kuitenkin helpompi pitäytyä muunlaisessa toiminnassa, elää passiivisesti, valittaen tai kieltäen. Kun ihmismieli saavuttaa täyden tietoisuuden tason, hän kokee olevansa yhtä kaiken ympärillä olevansa kanssa, on kyse sitten mistä tahansa elävästä. Eri mieltä oleville ihmisille ei tarvitse olla vihainen tai katkera, sillä se ei hyödytä mitään. Maailman vääryyksien voivottelu ei muuta todellisuutta. Kun koet olevasi yhtä kaiken kanssa, haluat myös suojella kaikkea sitä. Näet kaikessa jotain kaunista, ainutkertaista ja suojelemisen arvoista. Haluat taistella sen puolesta teoin, etkä poliittisin lupauksin, jotka ovat jotain yhteen suuntaan ja toista toiseen suuntaan, jotta miellyttäisit mahdollisimman monia.

Vuotta 2012 sanotaan vuodeksi, jolloin maailman kollektiivinen tietoisuuden taso on muutoksessa. Pankkikriisit ja muut tämän hetkiset yhteiskunnalliset epävarmuudet ovat osa tietoisuuden tason muutosta. Ihminen on tietoinen olento, joten se ei voi jatkaa eloaan tiedostamattomana. On tullut kollektiivinen henkisen kasvun aika.

Joitain hyviä henkisen kasvun kirjoja:

Eckhart Tolle: Läsnäolon voima
Eckhart Tolle: Uusi maa
James Allen: Ajatuksen voima
Anthony de Mello: Havahtuminen
Jon Kabat-Zinn: Tietoinen läsnäolo maailmassa

Uutta-Seelantia kuvina

Sademetsää Aucklandin pohjoispuolella.

Merikarhuja Abel Tasmanin kansallispuistossa.

Pancake rocks Punakaikissa.

Näkymät Lake Wanakalle ja Mt. Aspiring kansallispuistoon Roys Peakilta (1578m).

Milford Sound

Sademetsää Fiorlandissa.

Tervehtivä villipingviini Otagossa.

Rapsuttelua Kaikouran kivikkorannoilla.