Suomeen paluustani on reilu kaksi kuukautta ja tuntuu kuin en olisi pois ollutkaan. Matkasta jäi varmasti paljon oppeja, mutta kaikkea on vaikea hahmottaa arjen keskellä. Intian kulttuuri tuntuu hyytävän kylmästä Suomesta käsin kovin kaukaiselta. Olinko todella siellä? Aluksi kaipasin kovasti teillä vapaana käveleviä lehmiä. Onneksi olen saanut olla paljon tekemisissä kyyttöjen kanssa, joten lehmistä ei ole ollut puutetta. Joogasta ja henkisyydestä kylläkin. Oma joogaharjoituskin on lähtenyt laskusuuntaan. Joutuu todella tsemppaamaan, että saa harjoituksen tehtyä. Eniten omaa harjoittelua on kuitenkin häirinnyt, että olen alkanut myös opettaa joogaa. Näin aloittelevana opettajana käyttää yhden puolentoista tunnin kerran suunnitteluun valtavasti aikaa. Ensin suunnittelee ohjelman ja sitten kokeilee sen kerran tai kaksi läpi, jotta tietää, toimiiko ohjelma ja onko se sopivan mittainen. Siihen päälle tuli varsinkin ennen ensimmäistä kertaa valtava stressi, miten opettaminen onnistuisi, muistaako ohjelman ulkoa ja miltä suuren ryhmän edessä esiintyminen tuntuu. Oma harjoituskin on siis pitkälti jäänyt aloittelijoiden tasolle.
Loppujen lopuksi olen opetushetkien aikana ollut yllättävänkin rento, mihin lienee vaikuttanut se, että ryhmän kohdattuani ymmärsin todella tietäväni joogasta paljon enemmän kuin he. Toisaalta järkytyin, miten huonokuntoisia keski-ikäiset suomalaiset ovat. Luulin tehneeni ensimmäiselle kerralle helpon ohjelman, mutta jotkin asanat olivatkin aloittelijoille yllättävän haastavia. Silti porukka tuli toistakin kertaa, joten ilmeisesti ohjelma ei kuitenkaan ollut liian haastava. Toisesta tunnista tein hieman kevyemmän ja heti ilmoittautui seuraavalla kerralle vähemmän porukkaa. Monien asenne joogaa kohtaan tuntuukin olevan suorittava. Onhan valtaväestön käsitys joogasta, että se on urheilumuoto ja pääasiassa venyttelyä. Tähän kuvioon ei välttämättä sovi, että haluan itse tuoda mukaan joogan todellisia periaatteita ja taustoja ja puhun opettaessani mm. egosta, läsnäolosta, asanoihin rentoutumisesta ja chakroista. Itselleni luontevimmalta tuntuu kuitenkin opettaa joogaa sen henkistä historiaa kunnioittaen ja tuoden esille sitä puolta, josta itse eniten pidän joogassa. Toisaalta muiden opettaminen kasvattaa omaakin itsetuntemusta, kun huomaa, mistä itse pitää ja mikä on oma tyyli. Ajan kanssa omakin tyyli varmasti elää ja tämä on ennen kaikkea tutkimusmatka itseen ja siihen, haluanko todella opettaa vai keskittyä omaan harjoitukseen. Opettamisen tuoman stressin myötä olen myös saanut meditoitua enemmän, kun on ollut tarve rauhoittaa yliaktiivista mieltä. Toisaalta mieltä on rauhoittanut myös käsitöiden teko ja lehmän ja hevosen lannan lapioiminen.
Loppujen lopuksi olen opetushetkien aikana ollut yllättävänkin rento, mihin lienee vaikuttanut se, että ryhmän kohdattuani ymmärsin todella tietäväni joogasta paljon enemmän kuin he. Toisaalta järkytyin, miten huonokuntoisia keski-ikäiset suomalaiset ovat. Luulin tehneeni ensimmäiselle kerralle helpon ohjelman, mutta jotkin asanat olivatkin aloittelijoille yllättävän haastavia. Silti porukka tuli toistakin kertaa, joten ilmeisesti ohjelma ei kuitenkaan ollut liian haastava. Toisesta tunnista tein hieman kevyemmän ja heti ilmoittautui seuraavalla kerralle vähemmän porukkaa. Monien asenne joogaa kohtaan tuntuukin olevan suorittava. Onhan valtaväestön käsitys joogasta, että se on urheilumuoto ja pääasiassa venyttelyä. Tähän kuvioon ei välttämättä sovi, että haluan itse tuoda mukaan joogan todellisia periaatteita ja taustoja ja puhun opettaessani mm. egosta, läsnäolosta, asanoihin rentoutumisesta ja chakroista. Itselleni luontevimmalta tuntuu kuitenkin opettaa joogaa sen henkistä historiaa kunnioittaen ja tuoden esille sitä puolta, josta itse eniten pidän joogassa. Toisaalta muiden opettaminen kasvattaa omaakin itsetuntemusta, kun huomaa, mistä itse pitää ja mikä on oma tyyli. Ajan kanssa omakin tyyli varmasti elää ja tämä on ennen kaikkea tutkimusmatka itseen ja siihen, haluanko todella opettaa vai keskittyä omaan harjoitukseen. Opettamisen tuoman stressin myötä olen myös saanut meditoitua enemmän, kun on ollut tarve rauhoittaa yliaktiivista mieltä. Toisaalta mieltä on rauhoittanut myös käsitöiden teko ja lehmän ja hevosen lannan lapioiminen.
