Kukapa sitä ehtisi blogia kirjoitella, kun pieni ihme vie kaiken ajan. Niin, pieni menninkäinen saapui tähän maailmaan melkein puoli vuotta sitten ja muutti elämämme. Sen jälkeen elämään on mahtunut paljon iloa, naurua, väsymystä, ihmetystä, valtavaa rakkauden tunnetta, herkistymistä, huolta ja ties millaista tunnemyrskyä.
Vauvan kanssa pyrimme elämään mahdollisimman ympäristöystävällistä ja terveellistä elämää. Välttelemme muovia mahdollisimman paljon, uutena emme ole ostaneet lapselle juuri mitään ja nyt kun soseiden maistelu on alkanut, valmistan soseet itse luomuaineksista, tietysti mahdollisuuksien mukaan itse kasvatetuista.
Vauva muuttaa elämää, kaikkihan sen tietävät. Lapsettomat tuskin vain käsittävätkään miten paljon. Kävikö se minullekin? Nytkö todella minuakin kiinnostaa kakka-, uni- yms. keskustelut, siinä missä toki edelleen myös ympäristö- ja yhteiskunnalliset asiat. Kaikkea katsoo nyt kuitenkin myös toisesta perspektiivistä - mitä kaikki tarkoittaa perheelliselle. Yhtäkkiä kiinnittää huomiota asioihin, joille ei ennen tullut suoneeksi sekuntiakaan. Kuten miten mahdun kirppiksen käytäville vaunujen kanssa tai missä kohtaa junaa ovat lastenvaunujen paikat... ja tietysti, miten ihanaa olisi joskus väsyneenä nauttia tee- tai kahvikupillinen aivan rauhassa ilman, että vauva rääkyisi huomiota, jos se hetkeksikin jätetään. Tai umpiväsyneenä ottaa päiväunet, mutta ei, kun vauva on hereillä ja vaatii huomiota. Olin kuitenkin onnekas, sillä meidän vauvamme nukkui aluksi neljän tunnin päiväunia. Nyt puolivuotisena pisimmät päiväunet ovat kuitenkin kaksi tuntia ja ne hurahtavatkin suureksi osaksi vaunujen kanssa kävelylenkillä, jottei mökkihöperyys pääse iskemään. Ehtiihän siinä vielä yleensä syödäkin, kunnes murunen jo heräileekin. Omasta ajasta tai harrastuksista ei siis ole tietoakaan. Kävimme kyllä ensimmäisiä kuukausina muutamissa kokouksissa, mutta sittemmin se on muuttunut mahdottomaksi, kun liikkuvainen pikkuinen ei jaksa istua sylissä paikallaan. Kokoukset ovatkin siis menneet ympäriinsä kävelemiseen. Kenties taas hetken päästä helpottaa, kun hän voi konttailla ympäriinsä tutkimassa paikkoja, heh.
Tämä blogiteksti onkin melkoinen taidonnäyte, sillä pikkuinen on hereillä ja viihtynyt itsekseen lattialla melkein koko tämän kirjoittamisen ajan. Välillä on tosin pitänyt leikittää vähän.
Ja kaiken tämän keskellä huomaan minullekin tapahtuneen sen muutoksen, josta olen kuullut puhuttavan... sitä haaveilee omasta ajasta ja lepäämisestä, mutta jos voisi hetken olla ilman lastaan, iskee suunnaton ikävä ja aika kuluu vain tuumaillen, mitä omalle pienokaiselle kuuluu. Tai jos jonain päivänä vauva nukkuukin poikkeuksellisen pitkään päiväunia, menee loppuaika hermoillen, että miksihän se nyt noin pitkään nukkuu, onkohan kaikki hyvin ja että eihän tässä kannata mitään hommaa kuitenkaan aloittaa, kun pian se kuitenkin herää.
Aika aikansa kutakin. Tällaista vauvaelämää tällä hetkellä. Pitkään nukkumista ja omaa aikaa sitten taas joskus 18 vuoden päästä ;)
Vauvan kanssa pyrimme elämään mahdollisimman ympäristöystävällistä ja terveellistä elämää. Välttelemme muovia mahdollisimman paljon, uutena emme ole ostaneet lapselle juuri mitään ja nyt kun soseiden maistelu on alkanut, valmistan soseet itse luomuaineksista, tietysti mahdollisuuksien mukaan itse kasvatetuista.
Vauva muuttaa elämää, kaikkihan sen tietävät. Lapsettomat tuskin vain käsittävätkään miten paljon. Kävikö se minullekin? Nytkö todella minuakin kiinnostaa kakka-, uni- yms. keskustelut, siinä missä toki edelleen myös ympäristö- ja yhteiskunnalliset asiat. Kaikkea katsoo nyt kuitenkin myös toisesta perspektiivistä - mitä kaikki tarkoittaa perheelliselle. Yhtäkkiä kiinnittää huomiota asioihin, joille ei ennen tullut suoneeksi sekuntiakaan. Kuten miten mahdun kirppiksen käytäville vaunujen kanssa tai missä kohtaa junaa ovat lastenvaunujen paikat... ja tietysti, miten ihanaa olisi joskus väsyneenä nauttia tee- tai kahvikupillinen aivan rauhassa ilman, että vauva rääkyisi huomiota, jos se hetkeksikin jätetään. Tai umpiväsyneenä ottaa päiväunet, mutta ei, kun vauva on hereillä ja vaatii huomiota. Olin kuitenkin onnekas, sillä meidän vauvamme nukkui aluksi neljän tunnin päiväunia. Nyt puolivuotisena pisimmät päiväunet ovat kuitenkin kaksi tuntia ja ne hurahtavatkin suureksi osaksi vaunujen kanssa kävelylenkillä, jottei mökkihöperyys pääse iskemään. Ehtiihän siinä vielä yleensä syödäkin, kunnes murunen jo heräileekin. Omasta ajasta tai harrastuksista ei siis ole tietoakaan. Kävimme kyllä ensimmäisiä kuukausina muutamissa kokouksissa, mutta sittemmin se on muuttunut mahdottomaksi, kun liikkuvainen pikkuinen ei jaksa istua sylissä paikallaan. Kokoukset ovatkin siis menneet ympäriinsä kävelemiseen. Kenties taas hetken päästä helpottaa, kun hän voi konttailla ympäriinsä tutkimassa paikkoja, heh.
Tämä blogiteksti onkin melkoinen taidonnäyte, sillä pikkuinen on hereillä ja viihtynyt itsekseen lattialla melkein koko tämän kirjoittamisen ajan. Välillä on tosin pitänyt leikittää vähän.
Ja kaiken tämän keskellä huomaan minullekin tapahtuneen sen muutoksen, josta olen kuullut puhuttavan... sitä haaveilee omasta ajasta ja lepäämisestä, mutta jos voisi hetken olla ilman lastaan, iskee suunnaton ikävä ja aika kuluu vain tuumaillen, mitä omalle pienokaiselle kuuluu. Tai jos jonain päivänä vauva nukkuukin poikkeuksellisen pitkään päiväunia, menee loppuaika hermoillen, että miksihän se nyt noin pitkään nukkuu, onkohan kaikki hyvin ja että eihän tässä kannata mitään hommaa kuitenkaan aloittaa, kun pian se kuitenkin herää.
Aika aikansa kutakin. Tällaista vauvaelämää tällä hetkellä. Pitkään nukkumista ja omaa aikaa sitten taas joskus 18 vuoden päästä ;)
