Uusi kosketus luontoon - Mesikämmen kävi kylässä

Muistan, kuinka lukioaikoina ensimmäistä kertaa Seitsemää veljestä lukiessani tunsin suurta ja syvää yhteyttä sen aikaiseen elämäntapaan ja luontoyhteyteen. Metsään lähdettiin päiväkausiksi ruoan perässä, elämä koostui perustarpeiden tyydyttämisestä ja talot ja saunat tehtiin hirsistä joukkovoimalla. Tunsin kirjaa lukiessani, että olen syntynyt pari sataa vuotta liian myöhään. Nykyisin sanoisin, että kenties elin myös tuolloin. Tai sitten tuntemukset edelsivät sitä, että voisin saavuttaa monet noista kokemuksista myös modernina nykyaikana. Jo vuosikymmenen ajan olen askel askeleelta siirtynyt lähemmäksi luontoa, maaseutua ja omavaraista, luonnosta riippuvaista elämäntapaa. Kun navettahirsistämme löytyi merkintä 1785, jokin sydämessäni sykähti syvältä. Tuntui, että nyt ollaan oikealla tiellä ja näin sen kuuluu olla. Jostain selittämättömästä syystä 1700-luku tuntuu koskettavan minua poikkeuksellisella tavalla.

Nyt on taas tullut uudenlainen kosketus luontoon ja siihen, miten luonnonvoimien kanssa on opittava elämään rinnakkain, kuin satoja vuosia sitten. Olinkin jo jonkin aikaa ääneenkin ihmetellyt, eikö metsissämme todellakaan liiku muita suuria eläimiä kuin hirviä, peuroja ja ilveksiä. Kaikki Virroilla nähdyt karhut ovat olleet aivan toisella laidalla kaupunkia kuin missä me asumme ja olen kummastellut, miksei niitä meilläkin olisi. Kun pihaltamme lähtee metsään, tulee seuraava naapuri lännessä vastaan vasta 7,5km tarpomisen jälkeen, joten luulisi sellaisen metsäalueen houkuttelevan suurpetojakin. Muutamia kertoja kesän aikana omat koirat ja naapurin ajokoirat ovat olleet niin levottomia, että olen ajatellut metsässä liikkuvan jotain muuta kuin hirviä tai peuroja. Kerran tällaisena päivänä en uskaltautunutkaan mustikkaan sen syvemmälle metsään kuin parin sadan metrin päähän kotipihasta.

Hämmästelyni lienevätkin osuneet oikeaan, sillä eilen mesikämmen oli käynyt pihassamme herkuttelemassa mehiläispesällä. Kolme pesää oli avattu, mutta vain yksi tuhottu ja siinä olleita kehiä löytyi pellolta ja metsästä, kun karhu oli herkutellut toukilla, mutta jokin lienee säikäyttänyt sen tiehensä, kun ruokailu oli jäänyt kesken. Parhailta herkuilta se myöhästyi sikälikin, että hunajat on jo lingottu. Nyt jatkuu jännitys, oppiko se, että pihastamme löytyy helposti ruokaa ja palaa uudelleen. Olemme metsän laidassa, sivussa muista taloista otollisella paikalla ja lisäksi olemme lähiseudulla ainoa talo, josta löytyy mehiläisten lisäksi muutakin huonon päivän tullen houkuttelevaa ravintoa, kuten lampaita ja vuohia. Olisikin mielenkiintoista tietää, miten eläimemme ovat suhtautuneet karhun vierailuun, sillä mehiläispesät ja talli ovat aivan lähetysten lammasaidan eri puolilla. Samoin hevoset ovat mahtaneet olla kauhuissaan seuratessaan tilannetta laitumelta. Silti kaikki on tapahtunut sellaisessa hiljaisuudessa ja huomaamattomuudessa, ettei koirakaan haavahtunut.

Karhun piipahdus on mukava muistutus luonnon kanssa rinnatusten elämisestä. Suurpetovahingot korvataan, joten voimme hankkia uuden pesän tilalle, vaikka se on sivuseikka. Kylällämme on ikävä kyllä myös yksi karhunkaatolupa ja petoyhdysmies kehoittikin soittamaan vaikka keskellä yötä... eipä taideta. Onneksi lupa ei myöskään koske aivan lähiympäristöämme, vaan karhu tulisi ajaa ensin kilometrin verran itään, jotta se saataisiin kaataa. Meillä otso on siis turvassa :) Silti toivon, ettei kyseessä ole naaraskarhu, joka ottaa pesillä käymisen tavaksi, koska silloin se opettaisi ensi kesänä myös pentunsa samoille tavoille ja naaras- ja pentukarhun kohtaaminen metsäkävelyllä ei kauheasti houkuttele.. tai niiden tapaaminen pihassa, ovathan pesät vain parikymmentä metriä etuovestamme. Voi myös olla, että hetken aikaa metsäkävelyt eivät ole pelkkää hiljaisuudesta nauttimista, vaan tulee kailotettua aikalailla ja pidettyä koirat kiinni. Vaikka vierailu hieman pelästytti, on hyvä muistaa ihmisenä paikkansa tällä planeetalla. Samoin on hyvä saada konkreettinen kosketus suurpetoihin, joita monet kaupunkilaiset ystävänikin kovasti puolustavat ilman, että heillä on tällaista käytännön kokemusta petojen kanssa rinnakkain elämisestä. Petoviha, tai pikemminkin pelko, on maaseudulla aikamoista ja juuri sen selättämiseksi yritämme itse suhtautua tähän rauhallisesti ja myönteisesti, sillä tällainen oli odotettavissa jonain päivänä. Sen sattuminen heti ensimmäisenä kesänä mehiläisten tultua meille kertoo tietysti jotain alueen karhukannasta. Metsien kuningas on melkoisen viisas ja perso makealle. 

Edit 1.9.:

Kuinka ollakaan nalle oli sitten oppinut "tavoille" ja palasi viime yönä apajille, puolenyön aikaan pesiä kolistellen. Talvea vasten on ilmeisesti mukava tulla popsimaan marjojen lisäksi muutakin. Tällä kertaa riistakamerat tallensivat ison otson kuljeskelemassa. Todennäköisesti kyseessä on uroskarhu. 

Joudumme nyt miettimään tarkoin, mitä teemme mehiläisten ja muiden eläinten kanssa, sillä pihaan uudestaan ja uudestaan palaava karhu alkaa olla uhka eläimille. Kunnon aidat tarvitsemme ainakin, sillä tällä hetkellä vuohet ja lampaat ovat pelkän lammasaidan takana ilman sähköjä. Jonkinlainen karhunkarkotuskeino pitää myös keksiä, jos haluaa metsässä käydä, kun nyt tietää, että karhu on jäänyt majailemaan lenkkimaastoihimme. Olisi kuitenkin mukava uskaltautua kaikesta huolimatta puolukoita ja sieniä keräämään.

Kesän tunnelmia

Kesä on ollut valtavan kiireinen. Navetan rakennus ehdittiin aloittaa vasta elokuussa, mutta hirret ovat onneksi nyt nousemassa jo hyvää vauhtia. Hirsistä löytyikin myös merkintä 1785, joten osa hirsistä on siis lähes 230 vuotta vanhoja! Kasvimaa, heinätyöt, polttopuiden teko, eläinten hoitaminen ja luonnonantimien kerääminen on vienyt suurimman osan ajasta. Kesä on lämmön ja kosteuden ansiosta suosinut kasvien kasvua, joten esimerkiksi porkkanat ovat jo nyt korjuukokoisia, vaikka juurikkaiden varsinaiseen sadonkorjuuaikaan olisi vielä melkein pari kuukautta. Pensaspapuja on tullut niin paljon, että on ollut vaikeuksia ehtiä kerätä ja säilöä kaikki. 10 litraa on keitetty ja pakastettu, 25 litraa hapatettu ja paljon tietysti syöty ja jonkin verran myytykin. Lisää tulee koko ajan. Myös punajuuret, lantut, nauriit ja härkäpavut kasvavat hyvää vauhtia ja perunaa on syöty jo pitkään. Tomaattisatokin on niin muhkea, että pääsimme tekemään ketsuppiakin. Herneet on korjattu, syöty sekä kuivattu useampi viikko sitten. Omenoita jaksoin pilkkoa, pujotella ja ripustaa kuivumaan noin 10 litraa, kunnes väsy iski. Ehkä tässä muilta töiltä ehtii vielä jatkaa sitäkin.

Voi tätä ihanuutta, kun monen viikon ajan kaikki ruokatarpeet on saanut omasta maasta ja sadon pitäisi riittää ruokkimaan meidät kokonaan ainakin jouluun asti ja juurikkaat riittänevät myös kevääksi. Varsinaisen sadonkorjuun lisäksi edessä on vielä sienestystä ja puolukan keräämistä.

 

 Heinät seivästettiin heinäkuussa ja nyt on lato täynnä heinää. Lisäksi on valtava määrä paaleja, sillä heinäsato oli niin hyvä, ettei kaikkea saanut millään seivästettyä.

Tipuja kuoriutui kesän aikana kaikkiaan 43 ja isoimmat ovat jo kaksikuukautisia ja kanan kokoisia. Lampaatkin palasivat kesän aikana hoidosta kotiin ja ovat kotiutuneet takaisin vanhojen tuttujen eläinkavereiden pariin. Hunajatkin on lingottu ja myynnissä, tarjolla ihanaa luonnonkukkahunajaa luomupeltojen keskeltä.