Sukkien parsimista ja uusia neulomuksia

Viime kuukaudet ovat olleet aikamoista villasukkien kulutusjuhlaa. Harvoin onnistun kuluttamaan villasukkia puhki, mutta nyt on joulun jälkeen kulunut kolmet sukat puhki. Johan ne olivatkin pari vuotta vanhoja ja kulahtaneita. Parsinneula sai kyytiä ja parsin reiät tukevasti kasaan. Yhden parin totesin kuitenkin olevan niin huonossa kunnossa, että se on ratkeamaisillaan ties kuinka monesta kohtaa, joten jätin sen korjaamatta ja mietin, puranko siitä langat muuhun käyttöön vai yrittäisinkö tehdä pitkistä varsista säärystimet.

Useimmin sukat tuntuvat kuluvan puhki päkiöiden kohdalta ja ne saikin mukavasti korjattu ilman, että parsitut kohdat painavat. Yksi sukka oli kulunut myös kärjestä puhki ja epäilin, että sen parsiminen tekisi siitä epämukavan jalassa, mutta yllättävän mukavan tuntuisen sain siitäkin. Netissä on myös hyvät ohjeet parsimiseen. Olen kovin iloinen, että sain lempisukilleni jatkoaikaa :)

 

Olen pitkästä aikaa neulonut myös itselleni kaikenlaista ja onnekseni uudet villasukatkin valmistuivat juuri. Tein taas jämälangoista värikkäät ilopillerisukat. Niitä oli ihana tehdä, mutta niin ihana vaihe ei sitten ollutkaan kaikkien langanpäiden päättely. 

 

Tammikuussa totesin myös, että omistan vain yhden pipon ja se oli saatava pesuun, joten tein itselleni myös uuden pipon. Vanhat lapasetkin alkoivat olla vähän kulahtaneet, vaikka käyttökelpoiset vielä ovatkin, mutteivat enää yhtä lämpimät, joten tein uudet lapasetkin, paksut kahdesta langasta. Teinpä myös säärystimet, vanhoja aikoja kunnioittaen samalla mallilla kuin tein ensimmäiset säärystimeni ala-asteella. 

 

Tällä hetkellä työn alla on monia käsityöprojekteja, mutta palkkatyö meinaa häiritä harrastuksia. 

 

 

Ihanat vanhat kangaspuut

Hankimme reilu kuukausi sitten antiikkiset kangaspuut. Ne ovat äärettömän kauniit ja juurakosta valmistetut. Pirta on puinen, käsin huolellisesti tehty, joten sitä tuskin edes uskaltaa käytää mattojen paukuttamisessa. Kangaspuiden tarkka ikä ei ole tiedossa, mutta 1900-luvun alkupuolelta ne ovat. Myöskin valmistuspaikkaa voi vain arvailla, vaikka Porista ne itse haimme. Istuin on vielä kestävä, mutta siitä näkee, että matto jos toinenkin on puilla valmistunut, sillä sen verran on kulumajälkiä.

Ennen kangaspuiden kokoamista revimme peräkamarin seinästä hirret näkyviin, sillä kyllä vanhat kangaspuut ansaitsevat arvoisensa paikan . Pelkästään yhden seinän hirsien esiin saaminen vaati tuntitolkulla työtä, sillä tapetti- ja pahvikerroksia oli ties kuinka monta ja ne oli huolellisesti naulattu kiinni. Sorkkarauta ja vasara olivat kovassa käytössä.

Reilu viikko sitten kävimme tekemässä loimen Virtain käsityökeskuksessa. Teimme sen pellavalangasta ja saman tien 20-metrisen, jottei tarvitse heti mennä tekemään uutta. Jos mattoja alkaa enemmänkin tehdä, niin omat luomapuut olisivatkin mukavat. Aloittelevalle kangaspuiden käyttäjälle 20-metrisen loimen kireänä pitäminen tuottaa haasteita, joten saa nähdä, miten onnistumme. Loimi ei myöskään ole vielä päässyt paikalleen kaikilta muilta kiireiltä. Sen sijaan matonkuteita on kertynyt jo kilotolkulla anopilta ja itsekin olen päässyt nauttimaan kuteiden repimisestä ja leikkelemisestä. Vanhat ja rikkinäiset lakanat ja vaatteet ovat päätyneet suikaleiksi.

 

Palmikoitu loimi

 

Nyt odotan innolla, että ehdin töiltä ja muilta käsitöiltäni myös maton tekoon.

Uusia voimaeläimiä

Olimme viikko sitten käymässä Minä Olen -messuilla ja siellä sound healingin aikana tein pitkästä aikaa voimaeläinmatkan. Mieleni ja kehoni ovat näemmä niin tottunut lähtemään voimaeläinmatkalle rummutuksen aikana, että sound healingin alkaessa rummutuksella lähdin matkalle saman tien. Tällä kertaa matkalla ei tullut vastaan hevosta, joka olikin kulkenut kanssani jo reilun vuoden. Onhan hevonen nykyisin osa arkeani, kun noin joka toisen viikon vietän kahden suomenhevosen kanssa. Sen sijaan matkan aikana ilmestyivät vahvasti karhu, kettu ja kotka. Yleensä on yksi selkeä voimaeläin ja rinnalla voi kulkea joku kyseisessä elämänvaiheessa opastava eläin, kuten minulla oli viime keväänä ilves. Nyt ei kuitenkaan ilmestynyt yhtä selkeää päävoimaeläintä, mutta todennäköisesti se on kuitenkin karhu, joka oli mukana koko ajan ja ilmestyi ensimmäisenä voimakkaasti. Rinnalla kulkevat kettu ja kotka, joista kotkan merkityksen tunnen vahvasti, mutta ketun tarkoitus on tällä hetkellä hieman hämärän peitossa, vaikkakin tunnen sen läsnäolon vahvasti.

Voimaeläimieni merkitykset Energiakeskusta lainaten ovat seuraavat:

KARHU
PÄÄTEEMA: Voima, vahvuus, parantaminen, itsensä tutkiskelu.
Karhulla on voima havannoimiseen. Keväällä se etsii tiedon hunajaa ja talvella se vetäytyy luolaansa sulattamaan vuoden kokemuksia. Luolasta esiin tullessaan Karhu on kuin jälleensyntynyt uudella elämäntarkoituksella.
PARANTAVA VOIMA: Karhu tarjoaa sinulle näkymää unelmien majasta, joka edustaa Äiti Maan kohtua. Majassa etsimme neuvonantajaa henkien maailmasta.

KETTU:
PÄÄTEEMA: Viekkaus, notkeus, nopea äly, naamioituminen.
Ketulla on monia liittolaisia vehreillä metsämailla, se naamioituu helposti kasvillisuuden varjoihin ja sulautuu sävyiltään puiden runkoihin. Tämä naamioitumisen mahdollisuus antaa Ketulle tilaisuuden tarkkailla muita metsän olentoja, niiden käyttäytymistä ja tapoja.
PARANTAVA VOIMA: Ketun parantava voima antaa mahdollisuuden nähdä näkymätöntä, se muistuttaa hiljaisen tarkkailun mahdollisuudesta, joka saattaa johtaa arvokkaaseen ennalta-arvaamisen kykyyn.

KOTKA
PÄÄTEEMA: Yhteys Suureen Henkeen, henkisyys, jumalallisuus.
Kotkalla on hengen rohkeus - se lentää korkealla koskettaakseen Suurta Henkeä ja sillä on yhteys jumalalliseen. Kotkalla on yhteys ilmaan ja sitä kautta yhteys korkeampaan henkiseen tasoon.
PARANTAVA VOIMA: Kotkan voimahenki tarjoaa yhteyden Suureen Henkeen. Kotkan sulat ovat maagisia parannuskaluja. Ne, joilla on Kotka henkieläimenä, omaavat suuren parantavan voiman.


Kettu saattaisi liittyä joogan opettamiseen. Opettajan asemassa minulla on opettajan rooli päällä ja tarkkailen ohjattavia tiiviisti, hiljaa ja puntaroiden. Karhu ja kotka puolestaan tuntuvat liittyvän asioihin, joita tällä hetkellä puntaroin, elämän suuntaan ja parantamiseen. Kenties ne ohjaavat minua valitsemaan parantamisen elämäni suunnaksi. Toisaalta tarvitsen siihen karhun voimaa, sillä vaikka parantaminen on tavalla tai toisella ollut aina yksi elämäni hallitsevista asioista, tuppaan sen keskellä unohtamaan omasta itsestäni huolehtimisen. Onneksi vielä on aikaa nukkua talviunia luolassa ja nousta sitten sieltä uusin mielin ja aattein.

Mistä ruokasi tulee?

Olen parin vuoden ajan kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että ruokani tulisi mahdollisimman läheltä ja olisi mahdollisimman puhdasta. Joskus se on kuitenkin haastavaa. Maatilalla työskennellessä se oli helppoa, samoin kesäaikaan, kun päivän ateria-ainekset voi nostaa suoraan omasta kasvimaasta tai kerätä lähiluonnosta. Talvella on kuitenkin vaikeampaa, koska kasvimaan antimet eivät riitä koko vuodeksi eikä edes olisi maakellaria, jossa säilöä ne. Sienistä, villivihanneksista ja marjoista saa kyllä nauttia tähänkin vuodenaikaan säilömisen ja kuivaamisen ansiosta.

Olen viime kuukaudet elänyt kuin kaksoiselämää, osittain maaseudulla, osittain keskustaelämää pienessä kunnassa pääkaupunkiseudun tuntumassa. Samalla olen alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota monien ympäristöystävälliseen elämään pyrkien kaupunkilaishippien ruokailutottumuksiin. Kasvissyönti on monille tärkeää eettisistä syistä, mutta sitä perustellaan myös ympäristösyillä. Aiheuttaahan eläintuotanto mm. valtavat metaanipäästöt ja on tutkimusten mukaan yksi suurimmista ilmastonmuutoksen syistä. Kun kaupunkilainen hakee kasvisluomuruokansa kaupasta, saattaa kuitenkin jäädä tarkistamatta, mistäpäin maailmaa ruoka tulee. Esimerkiksi juureksissa suositaan helposti kotimaista ja niitä on myös tarjolla. Monet kasvissyöjän ruokavalion hienoudet kuskataan kuitenkin kaukaa. On erilaisia papuja, hirssiä, quinoaa, siemeniä jne. Jos vaivautuu lukemaan luomupakkauksen kyljestä, mistä ruoka on tuotu, on tuotantomaa useimmiten Kiina, Intia tai jokin Etelä-Amerikan maa. Ilmastonmuutoksen kannalta merkittävintä on kuitenkin se, millä ruoka kuljetetaan kaupasta kotiin - autolla, julkisilla liikennevälineillä vai kävellen. Pienempi tekijä on, onko ruoka kuljetettu kauppaan Suomesta vai ulkomailta.

Mikä usein jää huomioimatta, on kuitenkin ravinnetase. Toisin sanoen, kun syömme tänne kaukaa kuljetettu ravintoa, on se pois lähtömaan maaperän ravinteista, sillä täältä ei vastaavasti ole vientiä. Tunnettu faktahan on myös, että sademetsiä raivataan koko ajan lisää sekä pelloksi että laidunmaaksi, sillä maaperä köyhtyy nopeasti metsien hakkuun jälkeen eikä pysty tuottamaan satoa pitkään, joten uutta maata on raivattava jatkuvalla syötöllä tilalle. Tosin länsimaat ovat vastanneet maan köyhtymiseen massiivisella lannoiteteollisuudella. Vaikka se korjaa ravinnetaseita, lannoitteiden tuottaminen kuluttaa valtavasti energiaa ja lannoitteiden valmistamiseen käytetään pääasiassa kaivosmineraaleja. Sademetsistä raivattu viljelymaa ei myöskään pysty sitomaan ravinteita humuskerroksen huuhtoutuessa pian pois, eivätkä kemialliset lannoitteet muutoinkaan pysty pitämään maaperää pitkään riittävän huokoisena ja viljelykelpoisena.

Mihin tänne tulevat ravinteet sitten päätyvät? Joskus suoraan kaupan hyllyiltä kaatopaikoille mätänemään tai polttoon. Joskus ruonsulatuksemme kautta viemärien kautta jätevedenpuhdistamoihin ja sieltä edelleen läjitykseen. Joskus harvoin kotikompostiin (tähteiden tai huussin kautta) ja sieltä kenties jopa kasvimaan lannoitteeksi. Toki osa ravinteista varastoituu kehoomme ja kulutamme niitä edelleen eri tavoin ja osa päätyy suoraan sanottuna kehojemme mukana hautausmaille. 

Lähiruoka onkin noussut viime aikoina suorastaan trendisanaksi. Lähinnä ruoan alkuperän tuntemisen ja puhtauden vuoksi. Pääkaupunkiseudulla onkin useita luomutiloja, jotka toimittavat tilauksia viikottain kotiovelle asti (tästä toki herää kysymys, kannattaako ruokaa tilata autokuljetuksella kotiovelle). Kellarin puutteen takia ei siis tarvitse hylätä ajatusta kotimaisten tuotteiden saamisesta, joskin niitä pitää tilata useammin pienissä määrissä. Niille, joilla kellari on, ympäristöystävällisin vaihtoehto on oma tuotanto, joko omalla pihalla tai viljelypalstoilla. Kaupan päälle kasvimaalla puuhailu on rentouttavaa ja pitää huolta mielestä ja kehosta. Lisäksi itse kasvatettu ruoka maistuu yleensä monin verroin paremmalta kuin kaupan ketjut läpikäynyt. Vaikkei viljelymahdollisuuttakaan olisi, voi kerätä luonnosta mitä erilaisimpia ravintokasveja. Sienet ja marjat ovat niistä tutuimpia, mutta esimerkiksi nokkonen, apilat, maitohorsma, voikukka, vuohenputki, poimulehti ja siankärsämö säilyvät myös kuivattuina ja ovat hyvää ravintoa läpi vuoden. Nettikin on nykyisin pullollaan vinkkejä villivihannesten käyttöön. Nam!

Kemikaalien valta - mahdoton paeta?

Viime aikoina olen törmännyt taas useisiin kauhistuttaviin, joskaan ei yllättäviin tutkimustuloksiin. Tällä viikolla uutisoitiin suomalaisten miesten siittiömäärien romahduksesta. Tähän asti ollaan hehkutettu, kuinka siittiömäärät ovat täällä vielä huippuluokkaa esimerkiksi vertailussa Tanskan ja Ranskan kanssa. Nyt täälläkin on kuitenkin tapahtunut merkittävä romahdus, joka tulee aiheuttamaan monille pareilla vaikeuksia lastenhankinnassa.

Aivan suoria syitä siittiömäärien romahdukselle ei tiedetä, mutta osataan arvata sen liittyvän länsimaisen yhteiskunnan käyttämiin kemikaalisiin yhdisteisiin, jotka vaikuttavat ihmiskehoon ja aiheuttavat myös kasvaimia. Esimerkiksi DDT:n haitat huomattiin jo vuosikymmeniä sitten ja aine on kielletty länsimaissa, mutta sitä kulkeutuu tänne edelleen ilmakehän kautta ja seuraukset kantavat kuuden sukupolven päähän. Toisaalta elämäämme ympäröi erilaiset muoviteollisuuden pehmentiminä käyttämät kemikaalit, jotka ovat myrkkyä keholle. Silti näitä ftalaatteja sallitaan käytettävän mm. sairaaloissa veren säilytyksessä. Toisin sanoen verensiirtopotilaat saavat veren mukana kehoonsa myös kemiallisia myrkkyjä. 

Olen myös viime aikoina kiinnostunut entistä enemmän ravinnon sisältämistä myrkyistä. Olen jo pitkään ostanut ainoastaan luomua, mutta sekään ei tunnu takaavan mitään, koska ruoan tarkkaa alkuperää on mahdoton tietää. Innostuin lueskelemaan netistä tarkemmin myös asefulfaami K:sta, jota käytetään makeutusaineena ja jopa arominvahventeena, näemmä vähän kaikessa. Aspartaamista kohuttiin jo kauan sitten, kun light-limut ja muut kevytvaihtoehdot ilmestyivät suuremmassa mittakaavassa vastaamaan "terveys"buumiin. Silloin jo todettiin aspartaamin aiheuttavan mm. päänsärkyä, hermostuneisuutta ja pitkällä aikavälillä kasvaimia. Samat vaikutukset koskevat asesulfaamia, vaikka sillä onkin parempi maine. Sitä välttääkseen tarvitaankin erityistä varovaisuutta. Myös mainonta johtaa pahasti harhaan. Kemikaalicocktailin kirjoittajan tekemän hyvän katsauksen mukaan asesulfaami K:ta löytyy mm. lähes kaikista purukumeista. Myös niistä, joiden mainostetaan olevan 100-prosenttisesti xylitolia. Toisin sanoen näiden terveysviranomaisten meille suosittelemien "terveystuotteiden" avulla myrkytämme kehomme.   

WWF tutki vuosia sitten eri sukupolvien veren kemikaalipitoisuuksia. Kaikilta sukupolvilta, myös nuorilta lapsilta, löytyi verestä vaarallisia kemikaaleja ja nuorten kemikaalit edustivat itseasiassa laajempaa kirjoa kuin vanhempien sukupolvien. Myös suomalaisten verestä löytyi monia täällä kiellettyjä kemikaaleja.

Mitä tämän kaiken kemikaalipommituksen keskellä sitten voi tehdä suojatakseen itsensä? Vaikeaa se on - sanoisin jopa, että mahdotonta. Suuri osa kemikaaleista päätyy vereemme tekstiilien kautta. Sekä vaatteissa että huonekaluissa käytetään myrkyllisiä suoja-aineita. Myös teflon-pannut sisältävät perfluorattuja PFC-yhdisteitä, jotka aiheuttavat mm. hedelmättömyyttä naisille. Kyseisiä yhdisteitä löytyy myös tekstiileistä ja ne kertyvät ravintoketjuissa mm. petokaloihin. Sen vuoksi onkin annettu suosituksia erityisesti joidenkin alueiden kalojen syömisen välttämiseksi. Kemikaalien välttämiseksi tulisi siis valmistaa vaatteensa itse, esimerkiksi nokkosesta, pellavasta ja itse kasvattamiensa lampaiden villasta. Huonekaluja varten tulisi olla metsää, josta voisi hankkia rakennuspuut. Ravinto tulisi saada itse kasvatettuna omalta pihalta, jotta todella tietää, miten se on tuotettu eikä siihen ole lisätty tuotantoprosessin varrella kemikaaleja. Kaikesta tästä huolimatta elimistöömme kertyy silti kemikaaleja ilmakehän ja vesien kautta. Täysin turvassa emme voi olla.