Olen taas viime aikoina törmännyt räikeästi maalla ja kaupungissa asumisen eroihin. Yksi suurimmista eroista tuntuu olevan asenneilmapiirissä. Kaupunkilaisille luonto on usein jotain pelottavaa, likaista, hallitsematonta... olen jopa kuullut luonnossa liikkumista kuvattavan "luonnottomaksi". Eli vieraantuminen luonnosta on melko totaalista. Maaseudulta löytyy sen sijaan edelleen persoonallisuutta. Ihmisten kanssa pysähdytään puhumaan ja vaihtamaan kuulumisia, vastaantulijoita tervehditään, olivat ne sitten tuttuja tai tuntemattomia ja naapurista saa aina apua tarvittaessa. Tai vaikka päiväkahvit. Mitä tulee autoiluun, maalaisilla kyllä on autoja, mutta eivät tunnu kaupunkilaiset juuri jäävän jälkeen, ja maaseudulla turhat ajot jäävät vähiin pitkien välimatkojen vuoksi. Molemmissa päissä kyllä äimistellään sitä, miten pärjään 25 kilometrin päässä keskustasta ilman ajokorttia. Pitää huoltaa pyörä hyvin.
Ehdin saada onneksi vain pintaraapaisun siitä, millaista on asua taloyhtiössä. Hiekka ei kelpaa pihassa, vaan pitää olla laattoja. Nurmikon laidassa on oltava kyllästetyt laudat, jottei nurmikko leviä. Jokaisella on oltava tismalleen samankokoinen ja samalla tavalla aidattu aita. Mutta entäs sitten kierrätys? Naapureilla ei ole aavistusta, mikä kuuluu mihinkin roskapönttöön. Vesi- ja sähkömittarit ruksuttuvat muilla suorastaan tähtitieteellisissä lukemissa. Huhhei, onpahan hyvä muistutus siitä, millaista ns. "tavallisen" tallaajan elämä nykyisin on. Ei ihme, jos ei vakityön kuukausipalkka riitä, vaikka itsellä riittää keikkatöiden palkat kattamaan peruselämisen. Tuntuu pahalta, että naapurisovun joutuisi rikkomaan alkamalla taistoon kyllästettyjä lautoja ja laattoja vastaan säilyttääkseen edes ripauksen luonnollisuutta ja voidakseen kasvattaa kotipihassaan edes jotain suuhun pantavaa ilman maaperän laudoista kulkeutuvia myrkkyjä.
Junassa puolestaan kuulin muutaman keski-ikäisen naisen puhuvan kerran siitä, miten elämäntavat ovat muuttuneet. Ei nykynuorten sukupolvi ole enää valmis tekemään kunnolla työtä. Entisaikaan sitä viljeltiin perunatkin itse ja oli ihan maakellaritkin. Mutta kuka sitä enää jaksaa villasukkia kutoa, onhan se niin työlästä.
Onneksi pystyn jättämään kaupungin pölyt taakseni. Kasvimaa on kynnetty ja äestetty hevosvoimin ja lannoitettu hevosenlannalla. Kylvettyä on saatu jo härkäpapu, herne, pensaspapu, porkkana, varhaisperuna, punajuuret, palsternakat, sipulit, salaatit, pinaatit... lämpölavalla kasvaa tomaattia, kurkkua ja kesäkurpitsaa. Lanttu ja nauris sekä lisää perunaa pitäisi saada vielä maahan. Kuusi pesää mehiläisiä saapui huolehtimaan pölytyksestä. Aika hyvä nokkossatokin on kuivumassa. Vapaa-ajalla vääntelen risuista kransseja, opettelen tekemään uudenlaisia lautanauhakuvioita ja neulon niitä "työläitä" villasukkia. Tosin vapaa-aika käy pian vähiin, kun alkaa navetan rakennus, heinien seivästys, kasvimaan kitkeminen yms. kesähommat. Niin ja toiminimi Maatiaispihakin on saanut Y-tunnuksen!
Ehdin saada onneksi vain pintaraapaisun siitä, millaista on asua taloyhtiössä. Hiekka ei kelpaa pihassa, vaan pitää olla laattoja. Nurmikon laidassa on oltava kyllästetyt laudat, jottei nurmikko leviä. Jokaisella on oltava tismalleen samankokoinen ja samalla tavalla aidattu aita. Mutta entäs sitten kierrätys? Naapureilla ei ole aavistusta, mikä kuuluu mihinkin roskapönttöön. Vesi- ja sähkömittarit ruksuttuvat muilla suorastaan tähtitieteellisissä lukemissa. Huhhei, onpahan hyvä muistutus siitä, millaista ns. "tavallisen" tallaajan elämä nykyisin on. Ei ihme, jos ei vakityön kuukausipalkka riitä, vaikka itsellä riittää keikkatöiden palkat kattamaan peruselämisen. Tuntuu pahalta, että naapurisovun joutuisi rikkomaan alkamalla taistoon kyllästettyjä lautoja ja laattoja vastaan säilyttääkseen edes ripauksen luonnollisuutta ja voidakseen kasvattaa kotipihassaan edes jotain suuhun pantavaa ilman maaperän laudoista kulkeutuvia myrkkyjä.
Junassa puolestaan kuulin muutaman keski-ikäisen naisen puhuvan kerran siitä, miten elämäntavat ovat muuttuneet. Ei nykynuorten sukupolvi ole enää valmis tekemään kunnolla työtä. Entisaikaan sitä viljeltiin perunatkin itse ja oli ihan maakellaritkin. Mutta kuka sitä enää jaksaa villasukkia kutoa, onhan se niin työlästä.
Onneksi pystyn jättämään kaupungin pölyt taakseni. Kasvimaa on kynnetty ja äestetty hevosvoimin ja lannoitettu hevosenlannalla. Kylvettyä on saatu jo härkäpapu, herne, pensaspapu, porkkana, varhaisperuna, punajuuret, palsternakat, sipulit, salaatit, pinaatit... lämpölavalla kasvaa tomaattia, kurkkua ja kesäkurpitsaa. Lanttu ja nauris sekä lisää perunaa pitäisi saada vielä maahan. Kuusi pesää mehiläisiä saapui huolehtimaan pölytyksestä. Aika hyvä nokkossatokin on kuivumassa. Vapaa-ajalla vääntelen risuista kransseja, opettelen tekemään uudenlaisia lautanauhakuvioita ja neulon niitä "työläitä" villasukkia. Tosin vapaa-aika käy pian vähiin, kun alkaa navetan rakennus, heinien seivästys, kasvimaan kitkeminen yms. kesähommat. Niin ja toiminimi Maatiaispihakin on saanut Y-tunnuksen!
Äestys sujui juoksuvauhdilla
Ujo-vasikka
Kevätauringosta nautiskelua
Toukokuun alun härkäpapurivit
