Lukuvinkkejä tulevalle vuodelle

Vuonna 2014 luin kirjoja kohtuullisesti, mutta erityisesti jäivät mieleen ne kirjat, joiden kirjoittajat ovat tehneet hypyn irti oravanpyörästä ja päättäneet elää elämäänsä juuri sellaisena, kuin siitä unelmoivat. Omilla ehdoillaan, omaa terveyttä ja haaveita kuunnellen. Hyläten asuntolainat, työpaikat aikatauluineen, kiireineen ja vaatimuksineen sekä tietysti yltiöpäisen kulutuksen. Nämä seuraavat neljä kirjaa luin itse suorastaan ahmien, sillä ne antoivat inspiraatiota myös omalla tiellä sekä loistavan muistutuksen siitä, miksi olen itse päättänyt hypätä ulos oravanpyörästä sekä elää jonkun mielestä kenties yksinkertaista elämää, vähillä tuloilla. Se elämä on kuitenkin rikkaampaa, elämyksellisempää ja nautinnollisempaa kuin palkkatyön ja rahan aiheuttama orjuus. Muiden kertomukset antavat kenelle tahansa tukea tiellä kohti omannäköistä elämää.

Näitä kirjoja suosittelen lämpimästi:

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä
Kaarina Davis: Toisinnäkijän päiväkirja
Päivi ja Santeri Kannisto: Vapaana elämisen taito
Päivi Kannisto: Elämäni nomadina

Vuosi 2015 saa alkunsa Laura Honkasalon kirjan kanssa Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman.

Syksyistä tunnelmointia kesän antimista nauttien

Kesä tuli, kesä meni. Samoin kävi melkein jo syksyn. Paahteiset kesäpäivät tiesivät töitä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Nyt saa nauttia työn tuloksista. Raataminen kasvimaalla tuotti edellistä vuotta paremman sadon. Niinpä elo-syyskuu kului säilöessä, säilöessä ja säilöessä. Pensaspapuja hapatin kahdeksan ämpärillistä ja pakastin höyrytettyinä varmaankin 20 litraa. Porkkanaa kertyi lähemmäs sata kiloa, punajuurtakin suuri juureslaatikollinen. Härkäpapua kuivattuna 12 litraa. Kurpitsaa noin 40 kiloa, josta suuri osa muuttui pikkelsiksi ja marmeladiksi, osa on sellaisenaan vielä kellarissa odottamassa keittojen ja piirakoiden valmistamista. Lisänä vielä perunaa, lanttua, kesäkurpitsaa, lehtikaalia, sipulia, keräkaalia jne. jne.

Päivien pimetessä työtahti vähitellen hidastuu, onneksi. Vuorossa on polttopuiden kerääminen metsästä, muiden harvennuksilta. Pinoja alkaa olla metsässä jo useita, mutta työtä riittää vielä. Samalla on pihaamme kohonnut lähes 100 vuotta vanha hirsikehikko, jonka olisi tarkoitus vuodenvaihteeseen mennessä valmistua saunaksi.

Tipuja tuli ties kuinka monta poikuetta kesän aikana. Piipitystä ja vipellystä riitti pihamaalla.

Kasvimaata

 Härkäpavut valmistuu.

 Yrttispiraalit tuottivat mahtavan yrttisadon.

Teinpä kevään aikana kukka- ja yrttitarhankin, joka oli loppukesästä jo täydessä loistossa ja kimalaisten lempipaikka. 

Portti johdattaa kukkatarhaan. 

 Kukkia ilmestyi muuallekin pihaan, ja uusia kukkapenkkejäkin muodostui kesän aikana lukuisia.

Kesäkurpitsat kasvaa valtaviksi.

Pensaspapuja riitti ämpäri toisensa jälkeen. 

Päivän sato.

Työtahdin vähän hidastuttua olen antautunut kirjojen ihmeelliselle maailmalle, ja aion nauttia loppuvuonnakin tuvan rauhallisesta tunnelmasta kynttilöiden ja teekupposten kera. Kaiken kiireen keskellä talollekin ehti tekemään pieniä uudistuksia kesän aikana. Mummola-tunnelma saa silti säilyä...

Pajutöitä ja vanhat huonekalut kuntoon

Innostuin taas kevään tullen tekemään luonnonmateriaaleista käsitöitä. Tein yhden jos toisenkin risukorin, joita on nyt eri puolilla taloa tuomassa kotoisuutta. Lisäksi opettelin punomaan pajuilla. Vaikka eipä se vaikeaa ole ja pajujakin on pellonvierusojat täynnä. Köynnöspyramidi odottaa kesäkelejä ja köynnöskasveja kiipeilemään varttaan pitkin. Pajutarjottimet koristavat tuvan "sohvapöytää", jona toimii viime kesänä pajasta pelastamani vanha puulaatikko.

 

Jo viime kesänä pelastin myöskin pajasta vanhan seinähyllyn, jonka hioin ja maalasin uuteen uskoon ja nyt se koristaa tuvan seinää notkuen yrteillä ja kuivatuilla sienillä täytettyjä lasipurkkeja. Tallista puolestaan kaivoin talon vanhan säilytyslaatikon. Missä lie huoneessa ja tarkoituksessa ollut joskus muinoin entisten sukupolvien aikana. Senkin hioin ja maalasin viime kesänä ja nyt se koristaa toista yläkerran huonetta kätkien vierasvarapeitot ja tyynyt hienosti uumeniinsa. 

Tämän alkukevään projekteistani yksi on viimein ollut pajassa ollut hieno lipasto... vai kaappi, piironki vai miksi sitä sanoisi. Se oli sinne työvälineisiin hautautuneena ja ollut ilmeisesti joskus vanhalla parilla käytössä. Reilu puolivuosisataa sitten paja oli nimittäin talon vanhan parin tupa nuoremman parin asuessa päätalossa. Päätin jo viime kesänä, että piironki pitää saada arvoiseensa kuntoon ja käyttöön. Tällä kertaa jouduin ensin raapimaan useita maalikerroksia pois, sitten hiomaan ja lopulta maalaamaan.

Nyt piironki on kaunistamassa yläkerran aulaa.

Kunnostamista riittää... kesällekin on luvassa ties kuinka monta projektia. Saa nähdä, mitä tuleman pitää.

Ruokaremontti - eroon vaarallisista viljoista

Olen pitkään kärsinyt mm. erilaisista vatsavaivoista, ihottumasta ja väsyneestä, tukkoisesta olosta. Jostain syystä aloin epäillä oireiden aiheuttajaksi viljoja, joten kokeilun vuoksi karsin kaikki viljat pois ruokavaliostani pari kuukautta sitten. Jo parin päivän jälkeen tukkoinen olo oli kateissa ja sain suorastaan virtapiikin. Vähitellen olo kuitenkin tasaantui ja ensimmäinen viikko oli hieman kuin vieroitusoireissa. Tunsin itseni jossain määrin levottomaksi ja nälkäiseksi. Viikon jälkeen kuitenkin helpotti ja aloin myös oppia, mitä voi syödä, kun ei laitakaan aamupalaksi tai välipalaksi suuhunsa leipää, puuroa tai mysliä eikä lämpimän ruoan lisäkkeenä ollut kertaakaan pastaa tai muutakaan viljaperäistä. Samalla yritin kiinnittää huomiota perunan ja riisin käyttöön, mutta niiden tarkkailu jäi vähitellen.

Jo muutettuani ruokavaliotani ja reseptejä etsiessäni törmäsin useisiin lähteisiin, joissa kerrottiin viljojen vaaroista. Mm. kirjat Vaaralliset viljat (Braly&Hoggan) ja Eroon vehnästä (Davis) kertovat viljojen aiheuttavan vatsaoireiden lisäksi mm. diabetesta, syöpää, ms-tautia, osteoporoosia, epilepsiaa, masennusta, ja lista jatkuu ja jatkuu. Aloin miettiä epilepsiani taustoja, koska sille ei ole ikinä kyetty osoittamaan mitään syytä, siis päähän kohdistunutta kolausta tai muutakaan. Keliakiankin yksi liitännäissairaus on epilepsia. Viljojen haitat eivät kuitenkaan välttämättä johdu keliakiasta, vaikka se lisääntyykin huimaa vauhtia. Keliakian lisäksi gluteeniherkkyys voi aiheuttaa täsmälleen keliakian kaltaisia oireita. Itsekin huomasin tämän, kun sorruin pari kertaa syömään vehnää - seurauksena ripuli. Ja keliakiavasta-aineeni on tarkistettu reilu puoli vuotta sitten eikä niissä näkynyt viitteitä keliakiasta.Olen nyt kuullutkin jo useamman lääkärin suusta, että viljojen käytöllä ja ärtyvän suolen oireyhtymällä on uusimpien tutkimusten mukaan yhteyksiä. Tämän mukaan siis vähintään 10% ihmisistä ei siedä viljoja. 

Kiinnostukseni terveelliseen ruokavalioon on prosessin aikana kasvanut ja kasvanut. Näiden parin kuukauden aikana olen kokeillut myös raakaruokaa ja huomasin sen sopivan minulle hyvin. Raakaruoka"pasta" valmistui kuorimaveitsellä kesäkurpitsasta ja porkkanasta ja kermainen, ruokaisa kastike avokadosta, liotetuista pähkinöistä, tomaateista, lorauksesta oliiviöljyä ja yrteistä. Täydelle raakaruoalle on kuitenkaan aio ryhtyä ainakaan toistaiseksi, sillä muutoinkin kestää totutella muutoksiin.

Innostuin niin, että tilasin ruoka-aineherkkyystestin, vaikka hirvitti ajatus itsensä pistämisestä neulalla ja testin tekemisestä. Selvisin kuitenkin siitä ja tulokseksi sain vereni reaktion 46 eri ruoka-aineelle. Minulla oli valmiiksi vahvat epäilyni siitä, mitkä täplät värjäytyisivät testissä ja osuin melko oikeaan. Vehnä, ruis ja durumvehnä osoittivat selkeät reaktiot. Sen sijaan gluteenille en reagoinut, mikä osoittaa, ettei viljojen osalta kyse ole aina gluteeniherkkyydestä, vaan muista ainesosista. Davis varoittaa kirjassaan nimenomaan viljojen nopeista hiilihydraateista ja sanoo niiden olevan sokeria pahempia ja riippuvuutta aiheuttavia. Olotilani kieltämättä oli sen mukainen viljat jätettyäni, vaikka ainoa säännöllinen viljanlähteeni oli puolison leipoma 100-prosenttinen ruisleipä. Epilepsiakin reagoi nopeisiin hiilihydraatteihin ja siksi suositellaan vähähiilihydraattista ruokavaliota, minkä vuoksi olin ajatellut välttää perunaa ja riisiäkin - huonolla menestyksellä. Kuinka ollakaan, testi osoitti reaktiot myös niille, erityisesti riisille, jonka olin ajatellut muutoin olevan melko neutraali ruoka-aine!

Kaiken kaikkiaan 46 ruoka-aineesta reagoin peräti 20:lle! Reaktioasteet olivat värien tummuuden perusteella jaettu asteikolle "vältä", "vähennä" ja "tarkkaile". Yhtään selkeää vältettävää ruoka-ainetta ei tullut, vaikka viljat, peruna, riisi, lehmänmaito ja kananmuna keikkuivat siinä rajoilla. Niiden käyttöä tulee selkeästi vähentää. Samoin inkiväärin (lempimausteeni!) sekä mantelin. Pähkinöistä reagoin vähintään lievästi kaikille muille paitsi parapähkinälle, sille ainoalle, jota en syö. Muita syönkin vähintään viikottain. Siispä mietin, onko reaktioilla tekemistä sen kanssa, mitä ruoka-aineita keho on tottunut saamaan ja reagoimaan niihin.

Testin tulos tekee arjestani melko haastavaa. Omavaraisuuteen pyrkivässä elämässä omien lehmien maidosta valmistettu jogurtti ja juusto sekä kananmunat ovat proteiininsaannin osalta avainasemassa. Näistä on nyt kuitenkin luovuttava, jos haluan kevyemmän olon. Onneksi en sentään reagoinut mitenkään esimerkiksi mansikalle, mustaherukalle, sienille, porkkanalle, kurkulle ja parsakaalille. Niinpä oletan myös testin ulkopuolisten mustikan, lantun, nauriin ja kesäkurpitsan olevan ok. Palkokasvit värjäytyivät lievästi ("tarkkaile"), mutta koska nämä ovat pähkinöiden poisjättämisen jälkeen ainoa kasvissyöjän proteiininlähde, enkä ole huomannut merkittäviä vaivoja niiden käytöstä, en aio niitä jättää. Tosin soijapapu oli reaktiolistassa erikseen ja siihen en reagoinut mitenkään, mutta sen käytön kyseenalaisuuden vuoksi en aio sitä lisätä ruokavaliooni. Kuinka ollakaan, en reagoinut tietenkään testissä yhdellekään liha- tai kalamuodolle. Tuloksista voisi päätellä, että minulle sopisi kunnon paleodieetti - juureksia ja lihaa. Noh, juureksia ja marjoja tuleman pitää, mutta niiden viljemisen lisäksi pitää myös panostaa härkäpavun, pensaspavun ja herneen viljelyyn ja keittää palkokasvit kunnolla ennen käyttöä. Vuohemme eivät myöskään ole olleet viime aikoina lypsyssä, joten toivomme, että niistä alkaa kunnon ruokinnalla saada maitoa, jotta pääsisin kokeilemaan vuohenmaidon ja -juuston sopivuutta minulle. 

Mielenkiintoista tässä kaikessa on se, kuinka länsimaalainen ruokavalio tuhoaa suolistojemme luontaisen bakteerikannan ja ruoka-aineherkkyydet lisääntyvät. Eipä omassa lapsuudessanikaan missään vaiheessa kyseenalaistettu valkoisen, puhdistetun vehnän tai sokeroitujen murojen ja jogurttien syömistä. Ei ollut suolistolla juuri töitä kuitujen puolesta. Onneksi edes näin aikuisiällä on havahtunut asiaan, joskin tekee pahaa samalla nähdä, millaista roskaruokaa nykypäivän lapset syövät.

Voimaa valuraudasta

Alhaisesta hemoglobiinista kärsivälle on monta muutakin keinoa saada rautavarastonsa nousuun kuin turvautua rautatabletteihin, jotka usein imeytyvät huonosti tai laittavat vatsan sekaisin. Itse tutustuin näihin keinoihin ihan vahingossa, kun hemoglobiinini todettiin puolessa vuodessa kivunneen ylöspäin 14 pykälää ilman, että olin tietoisesti tehnyt sen eteen mitään. Se ei ole koskaan ollutkaan matala, joten siihen ei ole tarvinnut kiinnittää huomiota.

Vanha, perinteinen keino saada rautaa vereen on käyttää ruoanlaitossa valurautapannua. Siitä imeytyy ruokaan rautaa, joka on helposti ihmiskehon käytettävissä. Suhtauduin tähän vähän skeptisesti siitä kuullessani enkä vieläkään tiedä tarkasti, kuinka terveellisestä tavasta on kyse, mutta ilmiselvästi toimivasta ja pitkään käytetystä. Internet on pullollaan tähänkin liittyviä vinkkejä, ja mm. vegaanit käyttävät valurautapannuja tarkoituksella raudan saamiseksi. Näin vanhassa talossa puuliedellä ruokaa laittaessa valurautapannu on myös ainoa oikealta tuntuva ratkaisu.

Toisaalta rautapitoisuuteni ovat varmasti kasvaneet myös siksi, että olen voimien kohentamiseksi syönyt B-vitamiineja sekä C-vitamiinia, joka auttaa raudan imeytymisessä. Voi olla, että pitkän kasvissyöntiaikani myötä olen kärsinyt piilevästä B12-vitamiinin puutteesta, vaikkei sitä ikinä ole todettu, joten todennäköisesti vitamiinien ottaminen on osaltaan saanut rautapitoisuuden kasvuun.

Terveellinen ruokavalioni on osaltaan tukenut muutoksia, sillä onhan puhdas itsekasvatettu ruoka kaikin puolin parempi, ja mm. punajuuri on hyvä raudanlähde. Nokkosen käyttäminen kastikkeissa ja teessä on myös yksi pieni lisä tähän kaikkeen. Pienillä valinnoilla voi selvästi tehdä paljon kehonsa eteen. Joskin nyt hemoglobiinini huitelee jo sellaisissa lukemissa, että se voisi vähitellen pysäyttää nousunsa, jottei tarvitse huolestua liian paksusta verestä. Kenties valmistan jonkin aikaa ruokani valurautapannujen sijaan tavallisissa kasareissa.

Keittiöpsykologiaa maalaiskunnasta

Mieleni kirkastui kummasti, kun tässä eräänä päivänä päätin, että lähden loppukeväästä kuukaudeksi tai pariksi töihin vanhaan työpaikkaani pääkaupunkiseudulle. Huojennukseen ei niinkään liittynyt se, että tiedossa on töitä, vaikka ne mukavia töitä ovatkin. Taloudellisesti Pirkanmaalta pääkaupunkiseudulle osa-aikaisen työn perässä lähtemisessä ei nimittäin juuri ole järkeä. Sen sijaan mieltä kirkasti ajatus, että pääsen taas tutuille seuduille, tuttujen ihmisten pariin ja ennen kaikkea tuttuun ilmapiiriin. Mainittakoon nyt silti, että Helsinki ahdistaa minua suuresti kiireisine ihmisineen ja kaupunkikulttuureineen. Silti Uudellamaalla on jotain sellaista tunnelmaa, joka on mielestäni kotoista - sitä tuttua ja turvallista. Sitä paitsi tässä viittaan pääkaupunkiseudulla pääsääntöisesti Vantaaseen, joka toki on huomattavasti rennompaa luokkaa kuin Helsinki ;)

Muuttaessani arvasin toki, että pieneen pirkanmaalaiseen kuntaan sopeutuminen ei käy tuosta vain. Joku täkäläinen Uudeltamaalta kotoisin oleva sanoi syksyllä sopeutumisen vieneen kolme vuotta. Tässä taannoin kuulin useammasta ihmisestä, joilta se oli vienyt kymmenen vuotta, ja nuo kymmenen ensimmäistä vuotta olivat kuluneet ajatuksin, että täältä on päästävä pois. Itse koen jollain tavalla samanlaisia tunteita, vaikken saa niistä täysin kiinni. On vaikeaa kuvailla ihmisten erilaista käyttäytymistä, mutta omat tunteet kertovat silti, että täällä ihmiset ovat erilaisia. Lienee pitkälti myös heidän kehonkielensä, joka viestii erilaisia asioita. Vastaanottamattomuutta, ylimielisyyttä, piittaamattomuutta, sisäpiiriytymistä. Koska piirit ovat pienet, olen jo huomannut, että sanat ovat suuria, teot pieniä. Tarkoittaen, että luvataan kauniita asioita, koska halutaan luoda ystävällistä ja kaunista kuvaa, pitää yllä suhteita, joita ei ole varaa rikkoa pienessä kunnassa. Useimmiten sanat jäävät kuitenkin leijumaan ilmaan, eivätkä yleensä johda käytännöntoimiin. Ironista on, että toinen osapuoli ei yleensä myöskään viitsi vaatia näiden sanojen saamista toteen, koska myös se tietäisi välien kiristymistä. Niinpä monien välit ovat muodollisen ystävälliset tai viileät.

Suuressa kaupungissa koen asioiden olevan jollain tavalla toisin. Koska siellä on helpompi olla anonyymi, ei jokaista kohtaamaansa ihmistä tarvitse mielistellä, koska tuskin enää tapaatte. Tämä toki ei tarkoita, että käyttäytyminen olisi ilkeää, mutta suurimmat kateettomat kohteliaisuudet ja lupaukset voi jättää sanomatta, kun niitä ei tarkoita, ja sitten jos tapaattekin uudestaan, ei välissä roiku lunastamattomia lupauksia. Kuvittelisi, että tällaisessa tilanteessa lupauksia olisi helpompi antaa ja toiset toki antavatkin, mutta omaa energiaa ei suurissa ympyröissä viitsi käyttää ylettömiin toisten miellyttämiseen ja katteettomiin sanoihin. Kaupungissa on ikään kuin lauma "rivikansalaisia", kun tällaisella pienellä paikkakunnalla voisi käytöksen perusteella olettaa olevan lähes paikkakunnan täydeltä poliitikkoja, joiden sanat ovat suuret, mutta teot pienet. Ainakin oma kokemukseni suuren kaupungin politiikasta ja poliitikoista vastaa täällä monien kuntalaisten käyttäytymistä.

Välillä toki mietityttää, onko nuori, korkeakoulutettu pääkaupunkiseudulta tulija täällä ei-toivottu, koska sellainen voi olla uhka sille, että kaikki sujuu vanhalla tutulla tavalla. Ilmeisesti? En tiedä, mutta vaikeaa on sopeutuminen ja todellisen kosketuksen saaminen ihmisiin. Monella tuntuu olevan niin valtava roolikuori päällä, ettei ihmisiin saa todellista kosketusta ja pääse näkemään heidän todellisia persooniaan. Sitä en kuitenkaan usko, että kaikki todella olisivat samasta muotista ;) Kaupungissa on tietysti helpompi olla juuri sitä, mitä on, sillä vaikka olisi kuinka erikoinen, aina löytyy joku toinenkin yhtä höyrypää. Pienellä paikkakunnalla omana itsenä saattaa vaikka erottua joukosta.

Nämä nyt toki ovat karikatyyrisiä kärjistyksiä, ja olen tavannut täällä myös ihastuttavia ihmisiä, joihin on saanut todellista kosketusta. Joka tapauksessa huomaan olevani helpottunut, että pääsen tuttuun ilmapiiriin ja samalla myös pääsen harrastamaan itselle rakkaita harrastuksia, joita täällä en pääse toteuttamaan. Kaikesta huolimatta olen siltikin maalaisihminen ja tiedän vastaavasti olevani helpottunut, kun pääsen pois pääkaupunkiseudun hektisestä arjesta. Kaikkeen sopeutuminen ottaa aikansa ja maamme on täynnä yllättävänkin erilaisia ihmisiä.