Elämää pikkuisen kanssa

Kukapa sitä ehtisi blogia kirjoitella, kun pieni ihme vie kaiken ajan. Niin, pieni menninkäinen saapui tähän maailmaan melkein puoli vuotta sitten ja muutti elämämme. Sen jälkeen elämään on mahtunut paljon iloa, naurua, väsymystä, ihmetystä, valtavaa rakkauden tunnetta, herkistymistä, huolta ja ties millaista tunnemyrskyä.

Vauvan kanssa pyrimme elämään mahdollisimman ympäristöystävällistä ja terveellistä elämää. Välttelemme muovia mahdollisimman paljon, uutena emme ole ostaneet lapselle juuri mitään ja nyt kun soseiden maistelu on alkanut, valmistan soseet itse luomuaineksista, tietysti mahdollisuuksien mukaan itse kasvatetuista.

Vauva muuttaa elämää, kaikkihan sen tietävät. Lapsettomat tuskin vain käsittävätkään miten paljon. Kävikö se minullekin? Nytkö todella minuakin kiinnostaa kakka-, uni- yms. keskustelut, siinä missä toki edelleen myös ympäristö- ja yhteiskunnalliset asiat. Kaikkea katsoo nyt kuitenkin myös toisesta perspektiivistä - mitä kaikki tarkoittaa perheelliselle. Yhtäkkiä kiinnittää huomiota asioihin, joille ei ennen tullut suoneeksi sekuntiakaan. Kuten miten mahdun kirppiksen käytäville vaunujen kanssa tai missä kohtaa junaa ovat lastenvaunujen paikat... ja tietysti, miten ihanaa olisi joskus väsyneenä nauttia tee- tai kahvikupillinen aivan rauhassa ilman, että vauva rääkyisi huomiota, jos se hetkeksikin jätetään. Tai umpiväsyneenä ottaa päiväunet, mutta ei, kun vauva on hereillä ja vaatii huomiota. Olin kuitenkin onnekas, sillä meidän vauvamme nukkui aluksi neljän tunnin päiväunia. Nyt puolivuotisena pisimmät päiväunet ovat kuitenkin kaksi tuntia ja ne hurahtavatkin suureksi osaksi vaunujen kanssa kävelylenkillä, jottei mökkihöperyys pääse iskemään. Ehtiihän siinä vielä yleensä syödäkin, kunnes murunen jo heräileekin. Omasta ajasta tai harrastuksista ei siis ole tietoakaan. Kävimme kyllä ensimmäisiä kuukausina muutamissa kokouksissa, mutta sittemmin se on muuttunut mahdottomaksi, kun liikkuvainen pikkuinen ei jaksa istua sylissä paikallaan. Kokoukset ovatkin siis menneet ympäriinsä kävelemiseen. Kenties taas hetken päästä helpottaa, kun hän voi konttailla ympäriinsä tutkimassa paikkoja, heh.

Tämä blogiteksti onkin melkoinen taidonnäyte, sillä pikkuinen on hereillä ja viihtynyt itsekseen lattialla melkein koko tämän kirjoittamisen ajan. Välillä on tosin pitänyt leikittää vähän.

Ja kaiken tämän keskellä huomaan minullekin tapahtuneen sen muutoksen, josta olen kuullut puhuttavan... sitä haaveilee omasta ajasta ja lepäämisestä, mutta jos voisi hetken olla ilman lastaan, iskee suunnaton ikävä ja aika kuluu vain tuumaillen, mitä omalle pienokaiselle kuuluu. Tai jos jonain päivänä vauva nukkuukin poikkeuksellisen pitkään päiväunia, menee loppuaika hermoillen, että miksihän se nyt noin pitkään nukkuu, onkohan kaikki hyvin ja että eihän tässä kannata mitään hommaa kuitenkaan aloittaa, kun pian se kuitenkin herää.

Aika aikansa kutakin. Tällaista vauvaelämää tällä hetkellä. Pitkään nukkumista ja omaa aikaa sitten taas joskus 18 vuoden päästä ;)

Pienenä suuressa maailmassa

Olen viime kuukaudet katsellut ja pohtinut elämää ja maailmaa osittain uusin silmin, entistä harkitsevammin ja perinpohjaisemmin, samalla omia muistoja kaivellen. Maailma ja ihmisten elämäntavat eriytyvät entistä hurjempaa vauhtia. Mm. tuloerot, ruokailutottumukset ja kulutustavat kulkevat kahteen eri suuntaan. Talouskasvu on sokaissut osan, osa elää vähällä joko omasta valinnasta tai pakotettuna. Viime vuosina olen ympäristönäkökulmien lisäksi pohtinut paljon ihmisten ruokailua, ja sitä, kuinka epäterveellisesti monet syövät. Ylipainoisten ja elintapasairauksien määrä kasvaa talouden ohella. 

Hormonien vaikutuksesta olen käynyt ajatuksissani läpi omaa lapsuuttani. Ruokavalio oli kaukana nykyisestä. Ala-asteikäisenä muistan syöneeni usein esimerkiksi sokeroituja muroja ja jogurttia, vanukkaita, kaupan valmislihapullia, -pizzoja, -hampurilaisia ja –kebakkoja, vaaleaa leipää, leikkeleitä, vehnää eri muodoissa sekä tietysti viikonloppuisin karkkia ja limua. Toki siinä sivussa ns. tavallista kotiruokaa ja onneksi sentään reilusti hedelmiä, marjoja ja salaattia. Nyt katsottuna silloinen ruokavalio oli kaikkea muuta kuin terveellinen, ja sain aimoannoksen esimerkiksi sokeria, säilöntäaineita ja lihan mukana tulleita antibioottijäämiä. Sen sijaan vitamiineja ja hivenaineita tuskin tuli tuollaisesta valmisruoasta juurikaan. Nykyisin kammoksun kaikkia noita aineksia enkä halua tulevan lapseni syövän kaupan valmisruokia, vehnää tai mitään sokeroitua. Suurin toivo terveellisestä ruokavaliosta on, kun siihen kasvaa lapsesta asti. Toivon, että lapsi oppii nauttimaan terveellisistä mauista ilman, että kaikki on kyllästetty sokerilla, rasvalla ja suolalla, mihin monen nykyihmisen makunystyrät ovat tottuneet. 

Ai niin, tässä taannoin törmäsin tutkimukseen, jossa yhtä perhettä (olikohan saksalainen) tutkittiin. Tutkimuksen alkaessa he söivät ns. tehoruokaa ja perheen jokaisen jäsenen, myös pari vuotiaan lapsen, virtsa sisälsi paljon kemikaaleja, erityisesti hyönteismyrkkyjä. Virtsan tutkimisen jälkeen heidän ruokavalionsa vaihdettiin täysin luomuksi. Kahden viikon jälkeen virtsat tutkittiin uudelleen, eikä kemikaalijäämiä enää ollut. Omasta terveydestä huolehtiminen ei siis ole niin kovin vaikeaa ja jo lyhyellä aikavälillä voi saada aikaan tuloksia.

Ruokavalion ohella ajatuksia herättää ihmisten kulutustottumuksiensa vuoksi saamat kemikaalimäärät. Altistumme valtavalle määrälle myrkkyjä väkisinkin, sillä niitä kulkee ilmassa ja niitä tulee ihoomme aina, kun käymme esimerkiksi kaupassa tai sairaalassa, saati sitten teollisuuslaitoksissa. Suurin osa kodeistakin on kyllästetty kemikaaleilla. Uudet huonekalut on käsitelty erilaisilla lakoilla ja palonestoaineilla, vaatteet sisältävät huomattavia määriä kemikaaleja ja muoveissa on mm. vaarallisia pehmentimiä. Keväällä islantilainen tutkija totesi, että jos hän olisi lisääntymisikäinen tai raskaana, hän olisi huolissaan ympäristön myrkyistä. Ajatelkaapa nykyaikana syntyviä lapsia, jotka altistuvat hedelmöityshetkestä lähtien valtavalle myrkkykuormalle. Lapsille vieläpä kannetaan lahjoiksi muovisia leluja, jotka on pehmennetty mm. ftalaateilla. Huh. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi syövät lisääntyvät! Itse pyrimme välttämään muovisia leluja, ja muutenkin ostamaan sekä vaatteet että lelut käytettyinä, jotta niistä olisivat jo enimmät myrkyt lähteneet. 

Markkinat osaavat toki hyödyntää myös ympäristö- ja terveystietoisuutta. Hyvä esimerkki tästä on turvallisena puruleluna kaupattava Sophie-kirahvi, joka on valmistettu luonnonkumista. Se on varmasti yksi turvallisimmista leluista, joita lapselle voi hankkia, ja alittaa kirkkaasti leluille asetetut kemikaalirajat. Silti sekään ei yletä täyttämään elintarvikestandardeja, joita pitäisi mielestäni tarkastella silloin, kun kyseessä on ”syötävä” lelu. 

Markkinoiden toiminnasta muuten myös sellainen esimerkiksi, että keväällä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan suosittu rikkaruohomyrkky Round Up aiheuttaa syöpää. Moniko luki sen? Heti perään alkoi massiivinen mainoskampanja, joka markkinoi Round Upia valtavan hyvänä ja tehokkaana rikkaruohojen tuhoajana. Vaikkei lukisikaan tutkimuksia kemikaalien myrkyistä, ihmettelen usein ihmisten mustavalkoista ajattelua. Jos joku kemikaali on suunniteltu tappamaan jotain elävää organismia, on se sitten kasvi tai vaikka hyttynen, eikö järki silloin sano, että se on myrkyllistä eläville soluille ja siten myös ihmisille?! Toivottavasti oma lapseni ei joudu samanlaisen hyttysmyrkky/karkote- ja Raid-pilvien keskelle kuin itse lapsena. 

Kaiken tämän tiedostaminen nykyelämäntavoista ei suinkaan ole helppoa. Perheeseemme on siis syntymässä lapsi syksyllä, ja olen miettinyt kasvatusta niin suunnasta kuin toisesta. Kaikkea tätä pohtiessaan huomaa olevansa todella yksin (tai kaksin). Missä ovat tiedostavat, terveellistä elämäntapaa noudattavat ekoperheet tai –ihmiset? Onkohan tulevan lapsen kasvatus jatkuvaa taistelua muita vastaan? Ei, emme halua muovileluja tai ylipäätään paljon leluja lahjaksi, ei, lapsemme ei syö karkkia tai juo limua eikä syö lihaa. Ei, lapsemme ei saa katsoa televisiota tai istua loputtomiin tietokoneen, kännykän tai muun ruudun ääressä. Kaikki tämä kuulostaa vieläpä kovin negatiiviselta, mutta tavoitteena on silti positiivinen, läsnä oleva kasvatus, jossa kannustetaan, rohkaistaan ja kehutaan sekä tehdään asioita yhdessä. Hoidetaan eläimiä, retkeillään metsässä, askarrellaan, laitetaan ruokaa, pelataan ja luetaan. Mutta haaveitahan nämä ovat, todellisuus voi olla (ja todennäköisesti on) paljon unelmia raskaampi toteuttaa. Olen kuitenkin valtavan onnellinen, etten hankkinut lasta parikymppisenä, sillä olen kasvanut itse valtavasti sen jälkeen ja saanut paljon tietoa. Toivon, että osaan nyt kasvattaa paremmin, läsnä olevammin ja tiedostavammin. Kaiken lisäksi nyt voin kasvattaa lasta maaseudulla, kaukana kaupungin melusta, saasteista, kiireisestä ilmapiiristä, kilpailusta ja valosaasteesta.

Luonnonlasta odotellen <3

Kohopenkkejä ja muita puutarhatöitä

Tuttuun tapaan kevät on ollut kiireinen puutarhassa. Suurin osa kasvimaan kylvöistä on tehty. Porkkanat, lantut, palsternakat, härkäpavut, salaatit, kyssäkaalit ja retiisit pääsivät maahan jo toukokuun alkupuolella. Myöhemmin on laitettu vielä punajuurta, kaskinaurista, perunaa, hernettä, pinaattia, sipulia ja valkosipulia. Pensaspapu on vielä laittamatta ja aion tänä vuonna odottaa rauhassa, että maa on varmasti riittävän lämmin. Esikasvatetut kaalitkin on koulittu lämpölavoihin ja tomaatit siirretty talon seinustalle. Kurpitsat ja kurkut pitäisi pian siirtää kohopenkkeihin. Kylvöksetkin ovat jo itäneet hyvin. Porkkanamaa pitäisi kitkeä jo ensimmäisen kerran, ja härkäpavut multasimme jo ja kitkimme enimmät juolavehnät ja leinikit.

Yksi kevään töistämme on ollut uusien kohopenkkien teko. Ne ovat hyviä kurpitsoiden ja kurkkujen kasvattamiseen eivätkä vaadi maan muokkaamista, joten periaatteessa niissä voisi kasvattaa mitä vain lannoitteen määrää säätelemällä. Kohopenkin voi tehdä myös esimerkiksi kivikkoiseen tai juurakkoiseen maahan, jossa viljely ei muuten onnistuisi. Yksinkertaisuudessaan kohopenkki tehdään niin, että maan voi ensin vuorata esimerkiksi paksulla sanomalehtikerroksella. Sen päälle laitetaan iso kasa risuja, jotka lahotessaan vapauttavat ravinteita. Risujen päälle laitetaan katetta, kuten olkia tai heinää, niiden päälle reilusti lantaa ja lopuksi kerros multaa. Meidän noin kolmimetrisiin kohopenkkeihin laitoimme jokaiseen noin kaksi kottikärryllistä hevosenlantaa. Lopuksi istutukset voi kattaa jälleen esimerkiksi heinällä rikkaruohojen vähentämiseksi.

Tein myös suuren kukkapenkin kohopenkkinä. Tai teimme. Selkäni ei oikein pitänyt tästä päähänpistosta, joten onneksi ihana puoliso tuli avuksi. Muutaman reilu kolmimetrisen hirren siirsin kehikkoon itse, mutta loppujen kanssa tarvitsin apua. Myös mullasta sain itse kärrättyä vain osan, ja loppujen lopuksi sitä tarvittiin yhteensä noin 25 kukkurallista kottikärryllistä sekä kärryllinen hevosenlantaa. Nyt toivon, että penkkiin valitsemani perennat pääsevät hienoon loistoon ja ilostuttavat meitä vuosia. Tähän penkkiin päätyi kahta eriväristä tarhapäivänliljaa, myskimalvaa, punapäivänkakkaraa sekä muurikelloa.

Myös muualle eri puolille puutarhaamme olen tänä vuonna kylvänyt reilusti lisää kukkia, toivoen, että ne myös itävät. Olen käyttänyt erilaisia siemensekoituksia, joiden olisi tarkoitus houkutella sekä perhosia että mehiläisiä. Toivottavasti siis mehiläisemmekin ne löytävät ja saavat ravintoa. Mikäli siemenet itävät ja kukat kasvavat hyvin, eri puolille pihaa kohoaa lisää mm. rohtosormustinkukkaa, iltahelokkia, kesämalvikkia, lehtoukonhattua, tarhaillakkoa, pensaskärhöä, päivänsineä, valkomesikkää ja auringonkukkia.

Kesälle on tietysti yhtä jos toisenlaista projektia mielessä, mutta toisaalta tänä kesänä olisi erityisen tärkeää myös antaa kropan ja mielen levätä ja rentoutua, nauttia kesästä, sillä vuoden päästä kesäelo tulee olemaan monin tavoin erilaista :)

Kohti uutta kasvukautta

Talvi meni suureksi osaksi leväten, koska sitä todella tarvitsin viime kesän ja pitkien työpäivien jäljiltä. Joitain pieniä töitä tuli tehtyä arjen rutiinien ohella, kuten purujen lisääminen tuvan lattiaan eristykseksi, tuvan hirsien höylääminen tasavärisemmiksi sekä puolipaneelien maalaaminen. Muutoin talvi tuntui vain hujahtavan kotielon, joogan opetuksen ja keikkatöiden parissa. Valon lisääntyminen on antanut taas kerran lisää energiaa, ja vaikka olin ajatellut viimekesäisen kukkapenkki-innostuksen jo laantuneen, huomaan taas suunnittelevani pihalla uusia penkkejä ja istutuksia, vieläpä aiempaa suurempia ja näyttävämpiä. Työläs kesä taas edessä.

Talvella emme hetkeen saaneet kananmunia, koska maatiaiskanoilla on tapana keskitalven aikoihin syödä omat munansa kalkin ja proteiinin saamiseksi. Toukkien puutteen ja vähäisen valon vuoksi munamäärä olisi muutoinkin vain paria kappaletta päivässä. Vähitellen valon lisäännyttyä on muninta taas lähtenyt huimaan vauhtiin, ja tällä hetkellä 50 maatiaiskanasta tulee päivittäin keskimäärin 20 munaa ja määrä kasvaa varmasti vielä kesää kohden. Niitä ei tietenkään tehdä munintapesiin, vaan saamme keräillä niitä kanalan lisäksi mm. navetan eri osista, koirankopista ja lampolasta. Viime kesänä moninkertaistunut kanaparvi on kuitenkin tuottanut syksystä asti myös päänvaivaa, sillä osa kanoista oppi syksyllä kulkemaan kasvimaalle joko aidan pienenpienistä raoista tai jopa lentämällä aidan yli. Nyt kaikki aukot on tukittu, mutta silloin tällöin kasvimaalta yllättää siltikin muutaman kanan - yleensä aina ne samat - kuoputtelemasta maata. Kylvöt ja taimet ovat siis suuressa vaarassa, kun niiden aika tulee. Eikä liiemmin huokuttaisi rakentaa parin metrin korkuista aitaa koko suuren kasvimaan ympäri tämänhetkisen noin metrin korkuisen sijaan. Saa nähdä, miten satomme käy tänä vuonna.

Tulevaa kasvukautta ajatellen viime vuoden satomääristä otti kyllä paljon oppia. Porkkanoita on edelleen jäljellä muutama juureslaatikollinen, vaikka laitan niitä yleensä jokaiseen ruokaan ja lisäksi raasteeksi salaattiin. 100 kiloa oli siis turhankin runsas sato, sillä pitkälle kesään ne eivät tule säilymään kellarin lämmetessä. Sen sijaan lanttuja on pitänyt säästelemällä säästellä sadon mentyä osittain pieleen. Palsternakkoja on sopivasti jäljellä, samoin lehtikaalia ja kesäkurpitsaa pakastimessa, pensaspapuja puolestaan yltäkyllin, punajuuriakin yli oman tarpeen ja härkäpapuja niin paljon, että saa rauhassa laitella proteiinipitoista papuruokaa omista pavuista. Tulevalle kesälle on siis tarkoitus hieman vähentää porkkanan ja pensaspavun määrää, kasvattaa lanttumäärää ja toivottavasti myös kaalimäärää, jos säät ja tuholaiset suovat :) Uusia lajikkeitakin olisi mukava kokeilla, jotta saisi itse tuotettuun ravintoon hieman vaihtelua. Monipuoliseen länsimaiseen ruokavalioon tottuneena en malta laittaa ruokaa aina vain omista juureksista, vaan vaihtelua tulee haettua kaupasta hankituista aineksista. Parsakaali olisi nyt ainakin tarkoitus ottaa kasvatukseen ja toivottavasti kyssäkaaliakin saamme viime vuotta enemmän. 

Koska pakastimemme pullistelivat syksyllä äärimmillään, kuvittelin myös marjojen riittävän. Onpas tainnut tulla nautittua reilusti marjoja tänä talvena, sillä jo yli kuukauden on joutunut säännöstelemään myös marjojen syömistä. Vadelmat loppuivat jo jouluna ja mustikoita ja mansikoita on enää muutamia litroja molempia. Kesälle on siis luvassa reilusti marjastusta! Ja liekö myös uuden pakastimen hankinta, heh. Tosin mansikoista olemme suuren osan säilöneet muutenkin kiehauttamalla ja lasipurkkeihin, joissa ne säilyvät kellarissa silloin tällöin käännellen (aluksi joka päivä).

Hevosenlannat on jo ajettu kasvimaalle ja nyt odotellaan vielä lopun roudan sulamista, jotta päästään kyntämään. Sitä ennen hevostakin pitää kyllä treenata parempaan kuntoon, jotta se jaksaa raskaan työn. Kylvöjä odotellessa pitäisi tehdä myös ensi talven polttopuita. Syksyllä tekemäni rangat on ajettu reellä pihaan, mutta suuri osa on vielä pilkkomatta. Ja kuinka ollakaan kaiken kasvimaa- ja kukkapenkkityön sekä palkkatyön lisäksi minulla on mielessä myös muutaman vanhan huonekalun kunnostus sekä parin huoneen järjestäminen uusiksi. Kangaspuutkin joutuvat siirtymään, joten sitä ennen pitäisi saada muutama mattokin paukutettua valmiiksi. Ei taida tänäkään kasvukautena olla töistä pula, vapaa-aikaa saatan kaipailla, vaikken maltakaan irrottaa käsiä mullasta.

Meiltä kysytään usein, miten vanha tilamme ja talomme on, mutta tähän mennessä olemme osanneet vastata ainoastaan, että talo on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1925 muutaman sadan metrin päästä ja sitä ennen paikalla on ollut vanha torppa. Toissa kesänä löysin vanhan torpan kivijalan kääntäessäni maata uutta kasvimaata varten, ja torppa on ollut melkein samalla paikalle kuin nykyinen talo, jonka alkuperäistä rakennusvuotta emme edelleenkään tiedä. Sen sijaan tiedämme nyt, että tilamme on lohkottu toisesta suuremmasta tilasta vuonna 1859 ja nykyisin pajana toimivan, entisen pienen tuparakennuksen seinästä löysimme vasta kruunun leimakaiverruksen, jossa on vuosiluku 1865. Ainakin 150-vuotisjuhlaa vietämme siis tänä vuonna yhdelle tilan rakennuksista. Sittemminhän pihaan on tullut vanhempikin rakennus, kun kaksi vuotta sitten siirsimme hirsikehikon navetaksi, ja niistä hirsistä osa on kaiverrusten mukaan vuodelta 1780. Kunpa vain ehtisimme, jaksaisimme ja osaisimme huolehtia puitteista niiden ansaitsemalla taidolla ja arvostuksella.

Punajuuri-härkäpapuhummus - kotimaista valkuaista

Tiesitkö, että kotimaista lihaa syömällä tuet Amazonin sademetsien hakkaamista? Joissain piireissä asiasta keskustellaan kiivaasti ja soijan asemasta väitellään, mutta tavallinen suomalainen kuluttaja ei välttämättä tule ajatelleeksi, ettei suomalainen liha ole puhtaasti suomalaista. Eläimiä ei usein ruokitakaan tilan omien peltojen rehulla, vaan valkuaiseksi tuodaan soijaa Etelä-Amerikasta. Siitä huolimatta kasvissyöjiä leimataan usein siitä, että he osallistuvat soijan syömisellä sademetsän tuhoamiseen. Kuitenkin vain pieni murto-osa soijasta menee suoraan ihmisen suuhun, valtaosa päätyy eläinrehuksi. Vielä jos tietää sen, ettei kilo eläimen syömää ruokaa kasvata itse eläintä kilolla, ymmärtää, että syömällä lihaa tulee kuluttaneeksi huomattavasti enemmän soijaa kuin kasvissyöjät.

Uutinen lihantuotannon valkuaisen käytöstä:
http://yle.fi/uutiset/suomalainen_possu_syo_brasilialaisia_sademetsia/7756083

Se siitä saarnaamisesta, mutta on jo pitkään pitänyt laittaa resepti omaan herkkuumme, punajuuri-härkäpapuhummukseen. Suomessa viljeltyä härkäpapua voisi syöttää myös eläimille, mutta se on myös erinomainen valkuaisen lähde suoraan ihmiselle ja sisältää tärkeät aminohapot. Älä kuitenkaan laita omaa ruokaasi samoista härkäpavuista kuin mitä eläimille syötetään, sillä härkäpavusta on erikseen rehulajikkeet sekä herkullisemmat lajikkeet suoraan ihmisravinnoksi.

Tämä punajuuri-härkäpapuhummus on esimerkki siitä, miten herkullista ruokaa voit saada kasvattamalla ainekset itse. Yleensä hummuksessa käytetyn kikherneen voit mainiosti korvata härkäpavulla, kunhan muistat keittää sitä riittävän kauan. Omavarailijan proteiinipommi :) Itse valmistamme tätä aina kattilallisen kerralla, sillä se on niin hyvää! Sekä leivän päällä että lisukkeena.

Punajuuri-härkäpapuhummus

5 dl kuivia härkäpapuja
4-5 keskikokoista punajuurta
2 valkosipulin kynttä
1 sitruunan mehu
juustokuminaa
mustapippuria
n. 1/2 dl oliiviöljyä (enemmän, jos hummus tuntuu liian kuivalta)

Liota härkäpapuja yön yli. Seuraavana päivänä huuhtele ne ja keitä niitä väljässä vedessä ensin tunti. Sen jälkeen lisää sekaan pestyt ja halkaistut punajuuret. Keitä toinen tunti tai kunnes härkäpavut ovat riittävän pehmeitä. Kaada vesi pois, lisää muut ainekset ja soseuta sauvasekoittimella. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
NAM!

Lukuvinkkejä tulevalle vuodelle

Vuonna 2014 luin kirjoja kohtuullisesti, mutta erityisesti jäivät mieleen ne kirjat, joiden kirjoittajat ovat tehneet hypyn irti oravanpyörästä ja päättäneet elää elämäänsä juuri sellaisena, kuin siitä unelmoivat. Omilla ehdoillaan, omaa terveyttä ja haaveita kuunnellen. Hyläten asuntolainat, työpaikat aikatauluineen, kiireineen ja vaatimuksineen sekä tietysti yltiöpäisen kulutuksen. Nämä seuraavat neljä kirjaa luin itse suorastaan ahmien, sillä ne antoivat inspiraatiota myös omalla tiellä sekä loistavan muistutuksen siitä, miksi olen itse päättänyt hypätä ulos oravanpyörästä sekä elää jonkun mielestä kenties yksinkertaista elämää, vähillä tuloilla. Se elämä on kuitenkin rikkaampaa, elämyksellisempää ja nautinnollisempaa kuin palkkatyön ja rahan aiheuttama orjuus. Muiden kertomukset antavat kenelle tahansa tukea tiellä kohti omannäköistä elämää.

Näitä kirjoja suosittelen lämpimästi:

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä
Kaarina Davis: Toisinnäkijän päiväkirja
Päivi ja Santeri Kannisto: Vapaana elämisen taito
Päivi Kannisto: Elämäni nomadina

Vuosi 2015 saa alkunsa Laura Honkasalon kirjan kanssa Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman.