tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kohti uutta kasvukautta

Talvi meni suureksi osaksi leväten, koska sitä todella tarvitsin viime kesän ja pitkien työpäivien jäljiltä. Joitain pieniä töitä tuli tehtyä arjen rutiinien ohella, kuten purujen lisääminen tuvan lattiaan eristykseksi, tuvan hirsien höylääminen tasavärisemmiksi sekä puolipaneelien maalaaminen. Muutoin talvi tuntui vain hujahtavan kotielon, joogan opetuksen ja keikkatöiden parissa. Valon lisääntyminen on antanut taas kerran lisää energiaa, ja vaikka olin ajatellut viimekesäisen kukkapenkki-innostuksen jo laantuneen, huomaan taas suunnittelevani pihalla uusia penkkejä ja istutuksia, vieläpä aiempaa suurempia ja näyttävämpiä. Työläs kesä taas edessä.

Talvella emme hetkeen saaneet kananmunia, koska maatiaiskanoilla on tapana keskitalven aikoihin syödä omat munansa kalkin ja proteiinin saamiseksi. Toukkien puutteen ja vähäisen valon vuoksi munamäärä olisi muutoinkin vain paria kappaletta päivässä. Vähitellen valon lisäännyttyä on muninta taas lähtenyt huimaan vauhtiin, ja tällä hetkellä 50 maatiaiskanasta tulee päivittäin keskimäärin 20 munaa ja määrä kasvaa varmasti vielä kesää kohden. Niitä ei tietenkään tehdä munintapesiin, vaan saamme keräillä niitä kanalan lisäksi mm. navetan eri osista, koirankopista ja lampolasta. Viime kesänä moninkertaistunut kanaparvi on kuitenkin tuottanut syksystä asti myös päänvaivaa, sillä osa kanoista oppi syksyllä kulkemaan kasvimaalle joko aidan pienenpienistä raoista tai jopa lentämällä aidan yli. Nyt kaikki aukot on tukittu, mutta silloin tällöin kasvimaalta yllättää siltikin muutaman kanan - yleensä aina ne samat - kuoputtelemasta maata. Kylvöt ja taimet ovat siis suuressa vaarassa, kun niiden aika tulee. Eikä liiemmin huokuttaisi rakentaa parin metrin korkuista aitaa koko suuren kasvimaan ympäri tämänhetkisen noin metrin korkuisen sijaan. Saa nähdä, miten satomme käy tänä vuonna.


Tulevaa kasvukautta ajatellen viime vuoden satomääristä otti kyllä paljon oppia. Porkkanoita on edelleen jäljellä muutama juureslaatikollinen, vaikka laitan niitä yleensä jokaiseen ruokaan ja lisäksi raasteeksi salaattiin. 100 kiloa oli siis turhankin runsas sato, sillä pitkälle kesään ne eivät tule säilymään kellarin lämmetessä. Sen sijaan lanttuja on pitänyt säästelemällä säästellä sadon mentyä osittain pieleen. Palsternakkoja on sopivasti jäljellä, samoin lehtikaalia ja kesäkurpitsaa pakastimessa, pensaspapuja puolestaan yltäkyllin, punajuuriakin yli oman tarpeen ja härkäpapuja niin paljon, että saa rauhassa laitella proteiinipitoista papuruokaa omista pavuista. Tulevalle kesälle on siis tarkoitus hieman vähentää porkkanan ja pensaspavun määrää, kasvattaa lanttumäärää ja toivottavasti myös kaalimäärää, jos säät ja tuholaiset suovat :) Uusia lajikkeitakin olisi mukava kokeilla, jotta saisi itse tuotettuun ravintoon hieman vaihtelua. Monipuoliseen länsimaiseen ruokavalioon tottuneena en malta laittaa ruokaa aina vain omista juureksista, vaan vaihtelua tulee haettua kaupasta hankituista aineksista. Parsakaali olisi nyt ainakin tarkoitus ottaa kasvatukseen ja toivottavasti kyssäkaaliakin saamme viime vuotta enemmän. 

Koska pakastimemme pullistelivat syksyllä äärimmillään, kuvittelin myös marjojen riittävän. Onpas tainnut tulla nautittua reilusti marjoja tänä talvena, sillä jo yli kuukauden on joutunut säännöstelemään myös marjojen syömistä. Vadelmat loppuivat jo jouluna ja mustikoita ja mansikoita on enää muutamia litroja molempia. Kesälle on siis luvassa reilusti marjastusta! Ja liekö myös uuden pakastimen hankinta, heh. Tosin mansikoista olemme suuren osan säilöneet muutenkin kiehauttamalla ja lasipurkkeihin, joissa ne säilyvät kellarissa silloin tällöin käännellen (aluksi joka päivä).

Hevosenlannat on jo ajettu kasvimaalle ja nyt odotellaan vielä lopun roudan sulamista, jotta päästään kyntämään. Sitä ennen hevostakin pitää kyllä treenata parempaan kuntoon, jotta se jaksaa raskaan työn. Kylvöjä odotellessa pitäisi tehdä myös ensi talven polttopuita. Syksyllä tekemäni rangat on ajettu reellä pihaan, mutta suuri osa on vielä pilkkomatta. Ja kuinka ollakaan kaiken kasvimaa- ja kukkapenkkityön sekä palkkatyön lisäksi minulla on mielessä myös muutaman vanhan huonekalun kunnostus sekä parin huoneen järjestäminen uusiksi. Kangaspuutkin joutuvat siirtymään, joten sitä ennen pitäisi saada muutama mattokin paukutettua valmiiksi. Ei taida tänäkään kasvukautena olla töistä pula, vapaa-aikaa saatan kaipailla, vaikken maltakaan irrottaa käsiä mullasta.

Meiltä kysytään usein, miten vanha tilamme ja talomme on, mutta tähän mennessä olemme osanneet vastata ainoastaan, että talo on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1925 muutaman sadan metrin päästä ja sitä ennen paikalla on ollut vanha torppa. Toissa kesänä löysin vanhan torpan kivijalan kääntäessäni maata uutta kasvimaata varten, ja torppa on ollut melkein samalla paikalle kuin nykyinen talo, jonka alkuperäistä rakennusvuotta emme edelleenkään tiedä. Sen sijaan tiedämme nyt, että tilamme on lohkottu toisesta suuremmasta tilasta vuonna 1859 ja nykyisin pajana toimivan, entisen pienen tuparakennuksen seinästä löysimme vasta kruunun leimakaiverruksen, jossa on vuosiluku 1865. Ainakin 150-vuotisjuhlaa vietämme siis tänä vuonna yhdelle tilan rakennuksista. Sittemminhän pihaan on tullut vanhempikin rakennus, kun kaksi vuotta sitten siirsimme hirsikehikon navetaksi, ja niistä hirsistä osa on kaiverrusten mukaan vuodelta 1780. Kunpa vain ehtisimme, jaksaisimme ja osaisimme huolehtia puitteista niiden ansaitsemalla taidolla ja arvostuksella.