Kohopenkkejä ja muita puutarhatöitä

Tuttuun tapaan kevät on ollut kiireinen puutarhassa. Suurin osa kasvimaan kylvöistä on tehty. Porkkanat, lantut, palsternakat, härkäpavut, salaatit, kyssäkaalit ja retiisit pääsivät maahan jo toukokuun alkupuolella. Myöhemmin on laitettu vielä punajuurta, kaskinaurista, perunaa, hernettä, pinaattia, sipulia ja valkosipulia. Pensaspapu on vielä laittamatta ja aion tänä vuonna odottaa rauhassa, että maa on varmasti riittävän lämmin. Esikasvatetut kaalitkin on koulittu lämpölavoihin ja tomaatit siirretty talon seinustalle. Kurpitsat ja kurkut pitäisi pian siirtää kohopenkkeihin. Kylvöksetkin ovat jo itäneet hyvin. Porkkanamaa pitäisi kitkeä jo ensimmäisen kerran, ja härkäpavut multasimme jo ja kitkimme enimmät juolavehnät ja leinikit.

Yksi kevään töistämme on ollut uusien kohopenkkien teko. Ne ovat hyviä kurpitsoiden ja kurkkujen kasvattamiseen eivätkä vaadi maan muokkaamista, joten periaatteessa niissä voisi kasvattaa mitä vain lannoitteen määrää säätelemällä. Kohopenkin voi tehdä myös esimerkiksi kivikkoiseen tai juurakkoiseen maahan, jossa viljely ei muuten onnistuisi. Yksinkertaisuudessaan kohopenkki tehdään niin, että maan voi ensin vuorata esimerkiksi paksulla sanomalehtikerroksella. Sen päälle laitetaan iso kasa risuja, jotka lahotessaan vapauttavat ravinteita. Risujen päälle laitetaan katetta, kuten olkia tai heinää, niiden päälle reilusti lantaa ja lopuksi kerros multaa. Meidän noin kolmimetrisiin kohopenkkeihin laitoimme jokaiseen noin kaksi kottikärryllistä hevosenlantaa. Lopuksi istutukset voi kattaa jälleen esimerkiksi heinällä rikkaruohojen vähentämiseksi.

Tein myös suuren kukkapenkin kohopenkkinä. Tai teimme. Selkäni ei oikein pitänyt tästä päähänpistosta, joten onneksi ihana puoliso tuli avuksi. Muutaman reilu kolmimetrisen hirren siirsin kehikkoon itse, mutta loppujen kanssa tarvitsin apua. Myös mullasta sain itse kärrättyä vain osan, ja loppujen lopuksi sitä tarvittiin yhteensä noin 25 kukkurallista kottikärryllistä sekä kärryllinen hevosenlantaa. Nyt toivon, että penkkiin valitsemani perennat pääsevät hienoon loistoon ja ilostuttavat meitä vuosia. Tähän penkkiin päätyi kahta eriväristä tarhapäivänliljaa, myskimalvaa, punapäivänkakkaraa sekä muurikelloa.

Myös muualle eri puolille puutarhaamme olen tänä vuonna kylvänyt reilusti lisää kukkia, toivoen, että ne myös itävät. Olen käyttänyt erilaisia siemensekoituksia, joiden olisi tarkoitus houkutella sekä perhosia että mehiläisiä. Toivottavasti siis mehiläisemmekin ne löytävät ja saavat ravintoa. Mikäli siemenet itävät ja kukat kasvavat hyvin, eri puolille pihaa kohoaa lisää mm. rohtosormustinkukkaa, iltahelokkia, kesämalvikkia, lehtoukonhattua, tarhaillakkoa, pensaskärhöä, päivänsineä, valkomesikkää ja auringonkukkia.

Kesälle on tietysti yhtä jos toisenlaista projektia mielessä, mutta toisaalta tänä kesänä olisi erityisen tärkeää myös antaa kropan ja mielen levätä ja rentoutua, nauttia kesästä, sillä vuoden päästä kesäelo tulee olemaan monin tavoin erilaista :)

Kohti uutta kasvukautta

Talvi meni suureksi osaksi leväten, koska sitä todella tarvitsin viime kesän ja pitkien työpäivien jäljiltä. Joitain pieniä töitä tuli tehtyä arjen rutiinien ohella, kuten purujen lisääminen tuvan lattiaan eristykseksi, tuvan hirsien höylääminen tasavärisemmiksi sekä puolipaneelien maalaaminen. Muutoin talvi tuntui vain hujahtavan kotielon, joogan opetuksen ja keikkatöiden parissa. Valon lisääntyminen on antanut taas kerran lisää energiaa, ja vaikka olin ajatellut viimekesäisen kukkapenkki-innostuksen jo laantuneen, huomaan taas suunnittelevani pihalla uusia penkkejä ja istutuksia, vieläpä aiempaa suurempia ja näyttävämpiä. Työläs kesä taas edessä.

Talvella emme hetkeen saaneet kananmunia, koska maatiaiskanoilla on tapana keskitalven aikoihin syödä omat munansa kalkin ja proteiinin saamiseksi. Toukkien puutteen ja vähäisen valon vuoksi munamäärä olisi muutoinkin vain paria kappaletta päivässä. Vähitellen valon lisäännyttyä on muninta taas lähtenyt huimaan vauhtiin, ja tällä hetkellä 50 maatiaiskanasta tulee päivittäin keskimäärin 20 munaa ja määrä kasvaa varmasti vielä kesää kohden. Niitä ei tietenkään tehdä munintapesiin, vaan saamme keräillä niitä kanalan lisäksi mm. navetan eri osista, koirankopista ja lampolasta. Viime kesänä moninkertaistunut kanaparvi on kuitenkin tuottanut syksystä asti myös päänvaivaa, sillä osa kanoista oppi syksyllä kulkemaan kasvimaalle joko aidan pienenpienistä raoista tai jopa lentämällä aidan yli. Nyt kaikki aukot on tukittu, mutta silloin tällöin kasvimaalta yllättää siltikin muutaman kanan - yleensä aina ne samat - kuoputtelemasta maata. Kylvöt ja taimet ovat siis suuressa vaarassa, kun niiden aika tulee. Eikä liiemmin huokuttaisi rakentaa parin metrin korkuista aitaa koko suuren kasvimaan ympäri tämänhetkisen noin metrin korkuisen sijaan. Saa nähdä, miten satomme käy tänä vuonna.

Tulevaa kasvukautta ajatellen viime vuoden satomääristä otti kyllä paljon oppia. Porkkanoita on edelleen jäljellä muutama juureslaatikollinen, vaikka laitan niitä yleensä jokaiseen ruokaan ja lisäksi raasteeksi salaattiin. 100 kiloa oli siis turhankin runsas sato, sillä pitkälle kesään ne eivät tule säilymään kellarin lämmetessä. Sen sijaan lanttuja on pitänyt säästelemällä säästellä sadon mentyä osittain pieleen. Palsternakkoja on sopivasti jäljellä, samoin lehtikaalia ja kesäkurpitsaa pakastimessa, pensaspapuja puolestaan yltäkyllin, punajuuriakin yli oman tarpeen ja härkäpapuja niin paljon, että saa rauhassa laitella proteiinipitoista papuruokaa omista pavuista. Tulevalle kesälle on siis tarkoitus hieman vähentää porkkanan ja pensaspavun määrää, kasvattaa lanttumäärää ja toivottavasti myös kaalimäärää, jos säät ja tuholaiset suovat :) Uusia lajikkeitakin olisi mukava kokeilla, jotta saisi itse tuotettuun ravintoon hieman vaihtelua. Monipuoliseen länsimaiseen ruokavalioon tottuneena en malta laittaa ruokaa aina vain omista juureksista, vaan vaihtelua tulee haettua kaupasta hankituista aineksista. Parsakaali olisi nyt ainakin tarkoitus ottaa kasvatukseen ja toivottavasti kyssäkaaliakin saamme viime vuotta enemmän. 

Koska pakastimemme pullistelivat syksyllä äärimmillään, kuvittelin myös marjojen riittävän. Onpas tainnut tulla nautittua reilusti marjoja tänä talvena, sillä jo yli kuukauden on joutunut säännöstelemään myös marjojen syömistä. Vadelmat loppuivat jo jouluna ja mustikoita ja mansikoita on enää muutamia litroja molempia. Kesälle on siis luvassa reilusti marjastusta! Ja liekö myös uuden pakastimen hankinta, heh. Tosin mansikoista olemme suuren osan säilöneet muutenkin kiehauttamalla ja lasipurkkeihin, joissa ne säilyvät kellarissa silloin tällöin käännellen (aluksi joka päivä).

Hevosenlannat on jo ajettu kasvimaalle ja nyt odotellaan vielä lopun roudan sulamista, jotta päästään kyntämään. Sitä ennen hevostakin pitää kyllä treenata parempaan kuntoon, jotta se jaksaa raskaan työn. Kylvöjä odotellessa pitäisi tehdä myös ensi talven polttopuita. Syksyllä tekemäni rangat on ajettu reellä pihaan, mutta suuri osa on vielä pilkkomatta. Ja kuinka ollakaan kaiken kasvimaa- ja kukkapenkkityön sekä palkkatyön lisäksi minulla on mielessä myös muutaman vanhan huonekalun kunnostus sekä parin huoneen järjestäminen uusiksi. Kangaspuutkin joutuvat siirtymään, joten sitä ennen pitäisi saada muutama mattokin paukutettua valmiiksi. Ei taida tänäkään kasvukautena olla töistä pula, vapaa-aikaa saatan kaipailla, vaikken maltakaan irrottaa käsiä mullasta.

Meiltä kysytään usein, miten vanha tilamme ja talomme on, mutta tähän mennessä olemme osanneet vastata ainoastaan, että talo on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1925 muutaman sadan metrin päästä ja sitä ennen paikalla on ollut vanha torppa. Toissa kesänä löysin vanhan torpan kivijalan kääntäessäni maata uutta kasvimaata varten, ja torppa on ollut melkein samalla paikalle kuin nykyinen talo, jonka alkuperäistä rakennusvuotta emme edelleenkään tiedä. Sen sijaan tiedämme nyt, että tilamme on lohkottu toisesta suuremmasta tilasta vuonna 1859 ja nykyisin pajana toimivan, entisen pienen tuparakennuksen seinästä löysimme vasta kruunun leimakaiverruksen, jossa on vuosiluku 1865. Ainakin 150-vuotisjuhlaa vietämme siis tänä vuonna yhdelle tilan rakennuksista. Sittemminhän pihaan on tullut vanhempikin rakennus, kun kaksi vuotta sitten siirsimme hirsikehikon navetaksi, ja niistä hirsistä osa on kaiverrusten mukaan vuodelta 1780. Kunpa vain ehtisimme, jaksaisimme ja osaisimme huolehtia puitteista niiden ansaitsemalla taidolla ja arvostuksella.

Punajuuri-härkäpapuhummus - kotimaista valkuaista

Tiesitkö, että kotimaista lihaa syömällä tuet Amazonin sademetsien hakkaamista? Joissain piireissä asiasta keskustellaan kiivaasti ja soijan asemasta väitellään, mutta tavallinen suomalainen kuluttaja ei välttämättä tule ajatelleeksi, ettei suomalainen liha ole puhtaasti suomalaista. Eläimiä ei usein ruokitakaan tilan omien peltojen rehulla, vaan valkuaiseksi tuodaan soijaa Etelä-Amerikasta. Siitä huolimatta kasvissyöjiä leimataan usein siitä, että he osallistuvat soijan syömisellä sademetsän tuhoamiseen. Kuitenkin vain pieni murto-osa soijasta menee suoraan ihmisen suuhun, valtaosa päätyy eläinrehuksi. Vielä jos tietää sen, ettei kilo eläimen syömää ruokaa kasvata itse eläintä kilolla, ymmärtää, että syömällä lihaa tulee kuluttaneeksi huomattavasti enemmän soijaa kuin kasvissyöjät.

Uutinen lihantuotannon valkuaisen käytöstä:
http://yle.fi/uutiset/suomalainen_possu_syo_brasilialaisia_sademetsia/7756083

Se siitä saarnaamisesta, mutta on jo pitkään pitänyt laittaa resepti omaan herkkuumme, punajuuri-härkäpapuhummukseen. Suomessa viljeltyä härkäpapua voisi syöttää myös eläimille, mutta se on myös erinomainen valkuaisen lähde suoraan ihmiselle ja sisältää tärkeät aminohapot. Älä kuitenkaan laita omaa ruokaasi samoista härkäpavuista kuin mitä eläimille syötetään, sillä härkäpavusta on erikseen rehulajikkeet sekä herkullisemmat lajikkeet suoraan ihmisravinnoksi.

Tämä punajuuri-härkäpapuhummus on esimerkki siitä, miten herkullista ruokaa voit saada kasvattamalla ainekset itse. Yleensä hummuksessa käytetyn kikherneen voit mainiosti korvata härkäpavulla, kunhan muistat keittää sitä riittävän kauan. Omavarailijan proteiinipommi :) Itse valmistamme tätä aina kattilallisen kerralla, sillä se on niin hyvää! Sekä leivän päällä että lisukkeena.

Punajuuri-härkäpapuhummus

5 dl kuivia härkäpapuja
4-5 keskikokoista punajuurta
2 valkosipulin kynttä
1 sitruunan mehu
juustokuminaa
mustapippuria
n. 1/2 dl oliiviöljyä (enemmän, jos hummus tuntuu liian kuivalta)

Liota härkäpapuja yön yli. Seuraavana päivänä huuhtele ne ja keitä niitä väljässä vedessä ensin tunti. Sen jälkeen lisää sekaan pestyt ja halkaistut punajuuret. Keitä toinen tunti tai kunnes härkäpavut ovat riittävän pehmeitä. Kaada vesi pois, lisää muut ainekset ja soseuta sauvasekoittimella. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
NAM!

Lukuvinkkejä tulevalle vuodelle

Vuonna 2014 luin kirjoja kohtuullisesti, mutta erityisesti jäivät mieleen ne kirjat, joiden kirjoittajat ovat tehneet hypyn irti oravanpyörästä ja päättäneet elää elämäänsä juuri sellaisena, kuin siitä unelmoivat. Omilla ehdoillaan, omaa terveyttä ja haaveita kuunnellen. Hyläten asuntolainat, työpaikat aikatauluineen, kiireineen ja vaatimuksineen sekä tietysti yltiöpäisen kulutuksen. Nämä seuraavat neljä kirjaa luin itse suorastaan ahmien, sillä ne antoivat inspiraatiota myös omalla tiellä sekä loistavan muistutuksen siitä, miksi olen itse päättänyt hypätä ulos oravanpyörästä sekä elää jonkun mielestä kenties yksinkertaista elämää, vähillä tuloilla. Se elämä on kuitenkin rikkaampaa, elämyksellisempää ja nautinnollisempaa kuin palkkatyön ja rahan aiheuttama orjuus. Muiden kertomukset antavat kenelle tahansa tukea tiellä kohti omannäköistä elämää.

Näitä kirjoja suosittelen lämpimästi:

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä
Kaarina Davis: Toisinnäkijän päiväkirja
Päivi ja Santeri Kannisto: Vapaana elämisen taito
Päivi Kannisto: Elämäni nomadina

Vuosi 2015 saa alkunsa Laura Honkasalon kirjan kanssa Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman.

Syksyistä tunnelmointia kesän antimista nauttien

Kesä tuli, kesä meni. Samoin kävi melkein jo syksyn. Paahteiset kesäpäivät tiesivät töitä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Nyt saa nauttia työn tuloksista. Raataminen kasvimaalla tuotti edellistä vuotta paremman sadon. Niinpä elo-syyskuu kului säilöessä, säilöessä ja säilöessä. Pensaspapuja hapatin kahdeksan ämpärillistä ja pakastin höyrytettyinä varmaankin 20 litraa. Porkkanaa kertyi lähemmäs sata kiloa, punajuurtakin suuri juureslaatikollinen. Härkäpapua kuivattuna 12 litraa. Kurpitsaa noin 40 kiloa, josta suuri osa muuttui pikkelsiksi ja marmeladiksi, osa on sellaisenaan vielä kellarissa odottamassa keittojen ja piirakoiden valmistamista. Lisänä vielä perunaa, lanttua, kesäkurpitsaa, lehtikaalia, sipulia, keräkaalia jne. jne.

Päivien pimetessä työtahti vähitellen hidastuu, onneksi. Vuorossa on polttopuiden kerääminen metsästä, muiden harvennuksilta. Pinoja alkaa olla metsässä jo useita, mutta työtä riittää vielä. Samalla on pihaamme kohonnut lähes 100 vuotta vanha hirsikehikko, jonka olisi tarkoitus vuodenvaihteeseen mennessä valmistua saunaksi.

Tipuja tuli ties kuinka monta poikuetta kesän aikana. Piipitystä ja vipellystä riitti pihamaalla.

Kasvimaata

 Härkäpavut valmistuu.

 Yrttispiraalit tuottivat mahtavan yrttisadon.

Teinpä kevään aikana kukka- ja yrttitarhankin, joka oli loppukesästä jo täydessä loistossa ja kimalaisten lempipaikka. 

Portti johdattaa kukkatarhaan. 

 Kukkia ilmestyi muuallekin pihaan, ja uusia kukkapenkkejäkin muodostui kesän aikana lukuisia.

Kesäkurpitsat kasvaa valtaviksi.

Pensaspapuja riitti ämpäri toisensa jälkeen. 

Päivän sato.

Työtahdin vähän hidastuttua olen antautunut kirjojen ihmeelliselle maailmalle, ja aion nauttia loppuvuonnakin tuvan rauhallisesta tunnelmasta kynttilöiden ja teekupposten kera. Kaiken kiireen keskellä talollekin ehti tekemään pieniä uudistuksia kesän aikana. Mummola-tunnelma saa silti säilyä...

Pajutöitä ja vanhat huonekalut kuntoon

Innostuin taas kevään tullen tekemään luonnonmateriaaleista käsitöitä. Tein yhden jos toisenkin risukorin, joita on nyt eri puolilla taloa tuomassa kotoisuutta. Lisäksi opettelin punomaan pajuilla. Vaikka eipä se vaikeaa ole ja pajujakin on pellonvierusojat täynnä. Köynnöspyramidi odottaa kesäkelejä ja köynnöskasveja kiipeilemään varttaan pitkin. Pajutarjottimet koristavat tuvan "sohvapöytää", jona toimii viime kesänä pajasta pelastamani vanha puulaatikko.

 

Jo viime kesänä pelastin myöskin pajasta vanhan seinähyllyn, jonka hioin ja maalasin uuteen uskoon ja nyt se koristaa tuvan seinää notkuen yrteillä ja kuivatuilla sienillä täytettyjä lasipurkkeja. Tallista puolestaan kaivoin talon vanhan säilytyslaatikon. Missä lie huoneessa ja tarkoituksessa ollut joskus muinoin entisten sukupolvien aikana. Senkin hioin ja maalasin viime kesänä ja nyt se koristaa toista yläkerran huonetta kätkien vierasvarapeitot ja tyynyt hienosti uumeniinsa. 

Tämän alkukevään projekteistani yksi on viimein ollut pajassa ollut hieno lipasto... vai kaappi, piironki vai miksi sitä sanoisi. Se oli sinne työvälineisiin hautautuneena ja ollut ilmeisesti joskus vanhalla parilla käytössä. Reilu puolivuosisataa sitten paja oli nimittäin talon vanhan parin tupa nuoremman parin asuessa päätalossa. Päätin jo viime kesänä, että piironki pitää saada arvoiseensa kuntoon ja käyttöön. Tällä kertaa jouduin ensin raapimaan useita maalikerroksia pois, sitten hiomaan ja lopulta maalaamaan.

Nyt piironki on kaunistamassa yläkerran aulaa.

Kunnostamista riittää... kesällekin on luvassa ties kuinka monta projektia. Saa nähdä, mitä tuleman pitää.