Eläimellistä menoa

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi tällä viikolla uutta materiaalia eläintiloilta. Taas kerran karu totuus eläintehtailusta ja eläinten hyväksikäytöstä ja välineellistämisestä on kaikkien nähtävillä. Silti suurin osa taitaa aktiivisesti kääntää katseensa ja mielensä muualle, jottei olisi mietittävä uudelleen omia helppoja ja laiskoja valintojaan. Eläinten hyvinvointi on mietityttänyt itseä muutoinkin lähiaikoina omien eläinten kautta. Kahdesta hevosesta, kahdesta lehmästä, kahdesta sonnipojasta, kahdesta vuohesta, kahdesta lampaasta, noin 30 kanasta ja 8 tipusta sekä kolmesta koirasta huolehtiminen käy täydestä työstä. Väkisinkin hiipii välillä mieleen ajatus, voivatko kaikki eläimemme hyvin, ovatko ne onnellisia ja saavatko elää arvoistaan elämää. OE:n materiaalin näkeminen laittoi kuitenkin taas asioita perspektiiviin. Toisaalta olen onnellinen, etten enää mieti tuotantoeläinten kärsimystä yhtä aktiivisesti kuin ennen, jolloin sitä vastaan taisteleminen oli yksi elämäni tärkeimmistä sisällöistä - ja äärimmäisen uuvuttavaa. Videot kuitenkin muistuttivat hyvin siitä, miksi veganismista luovuttuanikin käytän vain omista eläimistä tulevia munia ja maitoa. On myös aivan eri asia, lypsääkö lehmä päivässä 50 litraa vai 2 litraa. Saamamme maitomäärä ei suhteessa työmäärään ole tämän yhteiskunnan arvojen mukaan mitenkään "kannattavaa". Kyyttöjen pidon tarkoitus vain ei olekaan tuottaa maitoa tai euroja, vaan ylläpitää vanhaa maatiaiskantaa.


Lainsäädännön "kiellettyä häkkikanalat" ei voi sanoa eläinten olojen parantuneen. Videota katsoessa voi vain ihmetellä, eivätkö kanat muka ole häkeissä. Nyt ne ovat häkeissä parvittain, eivät yksittäin. Pienet tilat eivät kuitenkaan mahdollista luonnollista parvikäyttäytymistä, joten eläimet voivat jopa entistä huonommin keskinäisen stressin vuoksi. Näiden häkkikanojen puuhien seuraamisesta alkaa voida itsekin huonosti. On selvää, ettei näin tuotetut kananmunat ole terveellistä ravintoa, vaan täynnä stressihormoneja, jotka tekevät ihmiskeholle monin tavoin pahaa. Kanat ovat mitä kiehtovimpia eläimiä ja niiden touhuja on ihana seurata, kun ne saavat toteuttaa luontaista käyttäytymistään. Nautin omien kanojemme touhujen seuraamisesta, kun ne kuoputtavat toukkia pihalla, ottavat hiekkakylpyjä, juoksentelevat parvina ympäriinsä ja välillä etsivät orren jonkun puun tai pensaan oksasta lepotaukoa varten. Muutama päivä sitten kanamme pääsivät uuteen kotiinsa uuden navettamme valmistuttua. Siellä on enemmän tilaa ja kanat lentelevät orrelta toiselle ja kuopivat olkia ja hiekkaa. Kuukauden vanhat tiput piipittävät iloisesti niin, että pihalla raikaa. 

 

Parikuukautiset tiput orrella puissa ja emon kanssa juoksentelemassa pitkin pihaa. 

Ihmisten ja eläinten välisestä suhteesta kertoo myös se, että harvat maitotilat pitävät sonnia. Tai ainakin se on tiukasti kiinni kytkettynä, sillä isäntäväki ei pärjää sonnin kanssa. Onhan sonnia kohtaan ennakkoluulot jo puheissa, puskemaanhan ne vain alkavat, jos niitä lähestyy. Omat sonnipoikamme ovat nyt seitsemän- ja kahdeksankuukautiset ja pian äitiensä kokoiset. Vielä kesälaitumella ne olivat kesyttömiä, kun saivat ravata päivät isolla laitumella ilman ihmiskontakteja. Nyt kun lehmät ovat tulleet kotipihalle talveksi, ovat sonnitkin kesyyntyneet päivittäisen kanssakäymisen myötä. Toki ne saattavat vähän puskea, mutta hellästi ja huomiohakuisesti ja ojentavat sen jälkeen päätä ylös pyytäen rapsutusta kaulasta ja leuan alta. Tällaista kanssakäymistä ei ikävä kyllä tapahdu tiloilla, joiden maitoa ja lihaa ihmiset ostavat kaupasta. Niillä tiloilla eläimellä ei ole yksilöllistä arvoa, vaan se arvotetaan euroissa ja tehokkuudessa. Rapsuttelulle ei ole aikaa eikä taida usein olla haluakaan.

Tästä suuresta perheestämme nauttiessa toivoo, että yhä useampi ihminen heräisi miettimään nykymenon järjettömyyttä ja laittaisi elämän arvoissaan eurojen edelle.

OE:n muut materiaalit löytyvät täältä, katselu omalla vastuulla:
http://www.eläintehtaat.fi/#1

Syksyinen puhdistus

Kesä vei kiireineen voimat melko pahasti ja pari viikkoa sitten alkoi tuntua, että kaipaan kipeästi lepoa ja puhdistuskuuria. Mieltä on myös painanut vanhan tutun kohtalo Murmanskissa, ja usean yön unet ovat jääneet väliin huolien vuoksi pohtiessani, miten maailman tulevaisuuden puolesta taistelevia ihmisiä voidaan rangaista niin julmasti. Onneksi iltojen pimeneminen on hiljentänyt työtahtia ja illat on onnistunut vähitellen rauhoittamaan vaikkapa lukemiseen tai jalkahieronnalle. Voimaa on antanut myös syksyinen metsä, joskaan sinne tulee harvoin suunnattua vain rauhoittavalle kävelylle. Useimmiten mukana on ämpäri tai pari sienten tai puolukoiden poimimista varten. Jokapäiväinen metsässä oleilu on silti eheyttänyt ja rauhoittanut mieltä.

Jooga on ollut yksi tärkeä voimistaja. Opettamiseni alkoi taas noin kuukausi sitten ja uuden ryhmän vetäminen tuntuu hyvältä. Toivottavasti joku tunneilla kävijöistäkin oivaltaa, miten mainio hyvinvoinnin lähde jooga on. Halusin myös rauhoittua hieman pidemmäksi ajaksi joogan pariin ja vietin muutaman päivän joogakurssilla Frantsilassa. Päivät antoivat suunnattomasti voimia, keveyttä, mielenrauhaa ja hiljentymistä. Sinne mennessäni koin vielä, että kehoni voi huonosti ja terveys ei ole kohdillaan, mutta kahden vuorokauden jälkeen poistuin kokien kehoni kevyeksi ja vetreäksi ja mieleni tasapainoiseksi. Päätinkin suoraan jatkaa puhdistautumista, ja jatkoin ensin raakaruoka"paastolla" ja sen jälkeen päivän kunnon paastolla. Kehoni on niin kaivannut tällaista puhdistumista, sillä edellisestä kerrasta on jo liian pitkä aika. Toivon, että saan nyt pidettyä mieleni ja kehoni paremmin voivana ja uskallan pysähtyä kuuntelemaan tarpeitani. Onneksi sitä tukevat myös luontaishoitajaopinnot, joissa seuraava osuus on rentoutusterapia.

Syksy on oiva aika laskeutua lepoon, kuten luontokin tekee. Olen pysähdellyt katselemaan kasvimaatamme, joka kesän aikana vihersi kasvien paljoudesta. Kiitän siitä kaikesta ruoasta, jonka saimme ja ihailen syksyn värejä, jotka jo hetkeksi peittyivät talven valkeuteen. Lehmien palattua kesälaitumelta kotiin on rentouttavaa katsella niiden käyskentelyä ja rauhaisaa märehtimistä kotipihassa. Lampaatkin saimme kerittyä muutama viikko sitten kesän aikana kasvaneesta paksusta villasta, ja kesäiset tiput alkavat olla täysiä kanoja ja kukkoja, joiden puuhailua on mukava katsella niiden juoksennellessa pitkin pihamaata. Reilu viikko sitten kuoriutuivat vielä syystiput, joten elämää täällä nyt piisaa. 

Työ ei silti vieläkään lopu, sillä vaikka navetta on vesikatossa, on sisätyöt vielä tekemättä. Viimeiset perunatkin ovat vielä maassa, kasvimaa kyntämättä, polttopuita pitäisi halkoa talvea varten vielä monen monta kuutiota ja pienempiä hommia on melkomoinen liuta. Onneksi pimeys kuitenkin rytmittää ja tuudittaa rauhoittumiseen ja viltin alle yrttiteen kanssa käpertymiseen.

Suolasieniä ja hapatusta

Omavaraisuuteen pyrkiminen tietää kovaa työtä, mutta on myös palkitsevaa. Tänä vuonna sadot ovat olleet kohtuullisen hyviä ja vähitellen alkaa löytyä mukavasti sieniäkin. Koska sadot ovat aikaisempaa suuremmat, opettelen itselleni uusia, mutta muutoin vanhoja vanhoja säilöntätapoja. Erään vanhan heinittyneen metsätien varresta löysin 15 litraa karvarouskuja ja ne kerättyäni vietin loppupäivän säilöen niitä suolasieniksi. Yleensä karvarouskuja on löytynyt vain sen verran, että ne ovat päätyneet suoraan syötäväksi ja vain muita sieniä on riittänyt säilöttäväksi. Nyt saamme kuitenkin nauttia rouskuista myös talvella. 15 litrasta tuli pilkkomisen ja ryöppäämisen jälkeen kolme litraa säilöntäsankoon tiiviiksi puristettuja suolasieniä.

Suolasienten valmistus
- Pilko rouskut ja ryöppää niitä noin 5 min väljässä vedessä (sienten ja veden suhde 1:5)
- Huuhtele, jäähdytä ja purista vesi pois.
- Lado säilöntäastiaan ensin karkeaa merisuolaa, sitten tiivis kerros sieniä, taas suolaa jne. päättäen suolakerrokseen. Suolaa tulee noin 150 grammaa yhtä sienikiloa kohti.
- Aseta paino sienten päälle niin, että kaikki sienet peittyvät suolaveteen. Painoksi käy esim. kiviä muovipussissa, mutta säilöntäsangon säädettävä välikansi on tässä mitä kätevin. Mikäli suolavettä ei puristettaessa synny riittävästi kaikkien sienien peittymiseksi, lisää 1dl suolaa : 1 litra vettä (lämmitä ensin suolan liukenemiseksi ja anna jäähtyä).
- Säilytä viileässä (kellarissa tai jääkaapissa) ja tarkista välillä, että kaikki sienet ovat nesteen peitossa.

Aiemmin kerroin meidän jo hapattaneen mm. papuja. Lisäksi olemme kasvimaan harvennuksen jälkeen hapattaneet nauriiden ja lanttujen naatteja ja sitä lon uvassa myös syksymmällä pääsadonkorjuun jälkeen. Pienen satsin laitoimme myös vuohenputkea. Hapatus on yksinkertainen tapa säilöä kesän herkkuja talveksi.

Pensaspapujen hapatus
- Keitä pavut melko kypsiksi ja jäähdytä nopeasti, jotteivat veltostu.
- Valmista suolavesi, jonka suolapitoisuus 2,3%. Lämmitä niin, että suola liukenee ja anna jäähtyä.
- Laita säilöntäsankoon/-astiaan pohjalle muutama pala ruisleipää, lisää pavut ja kaada suolavettä päälle niin, että pavut peittyvät.
- Aseta paino niin, että pavut ovat veden peitossa ja sulje kansi.
- Säilytä ensin huoneenlämmössä muutaman päivän ja tarkkaile makua. Kun maku mielestäsi sopiva, siirrä viileään kellariin tai jääkaappiin. Tarkista välillä, että kaikki pavut ovat nesteen peitossa. Mikäli pinnalle muodostuu hiivaa, kuori se pois.

Me säilöimme papuja tavalliseen ämpäriin. 7 papulitran peittämiseen tarvitsi kaksi litraa suolavettä, johon siis tuli 46 grammaa suolaa. Painoksi laitoimme kiviä muovipussissa. Ruisleipää tarvitaan papujen hapattamiseen siksi, että keitetyissä pavuissa ei ole jäljellä maitohappokäymiseen tarvittavia bakteereja, joten ruisleivän avulla saadaan astiaan hapanjuuri. Ruisleivän asemasta voi käyttää myös hapanlientä aiemmista hapatteista, jos sellaisia on jäljellä. Kannattaa kuitenkin seurata, että maitohappokäyminen lähtee kunnolla käyntiin eli että hapanjuurta on riittävästi.

Kun säilötään naatteja, villivihanneksia tms. keittämättömiä aineksia, ei ruisleipää tarvita.  Niiden hapattaminen eroaa keitettyjen papujen hapattamisesta myös sikäli, ettei niihin lähtökohtaisesti tarvitse lisätä nestettä. Vihanneksia lisätään pienittyinä vähitellen sankoon ja survotaan niin, että niistä itsestään irtoaa nestettä. Joukkoon lisätään välillä suolaa. Kasvien oman nesteen tulisi riittää peittämään vihannekset. Mikäli näin ei ole, voi joukkoon lisätä jäähdytettyä suolalientä.

Ossi antaa mainiot ohjeet hapatukseen hienosäätöä myöden. Ja ei kun herkuttelemaan :)

Uusi kosketus luontoon - Mesikämmen kävi kylässä

Muistan, kuinka lukioaikoina ensimmäistä kertaa Seitsemää veljestä lukiessani tunsin suurta ja syvää yhteyttä sen aikaiseen elämäntapaan ja luontoyhteyteen. Metsään lähdettiin päiväkausiksi ruoan perässä, elämä koostui perustarpeiden tyydyttämisestä ja talot ja saunat tehtiin hirsistä joukkovoimalla. Tunsin kirjaa lukiessani, että olen syntynyt pari sataa vuotta liian myöhään. Nykyisin sanoisin, että kenties elin myös tuolloin. Tai sitten tuntemukset edelsivät sitä, että voisin saavuttaa monet noista kokemuksista myös modernina nykyaikana. Jo vuosikymmenen ajan olen askel askeleelta siirtynyt lähemmäksi luontoa, maaseutua ja omavaraista, luonnosta riippuvaista elämäntapaa. Kun navettahirsistämme löytyi merkintä 1785, jokin sydämessäni sykähti syvältä. Tuntui, että nyt ollaan oikealla tiellä ja näin sen kuuluu olla. Jostain selittämättömästä syystä 1700-luku tuntuu koskettavan minua poikkeuksellisella tavalla.

Nyt on taas tullut uudenlainen kosketus luontoon ja siihen, miten luonnonvoimien kanssa on opittava elämään rinnakkain, kuin satoja vuosia sitten. Olinkin jo jonkin aikaa ääneenkin ihmetellyt, eikö metsissämme todellakaan liiku muita suuria eläimiä kuin hirviä, peuroja ja ilveksiä. Kaikki Virroilla nähdyt karhut ovat olleet aivan toisella laidalla kaupunkia kuin missä me asumme ja olen kummastellut, miksei niitä meilläkin olisi. Kun pihaltamme lähtee metsään, tulee seuraava naapuri lännessä vastaan vasta 7,5km tarpomisen jälkeen, joten luulisi sellaisen metsäalueen houkuttelevan suurpetojakin. Muutamia kertoja kesän aikana omat koirat ja naapurin ajokoirat ovat olleet niin levottomia, että olen ajatellut metsässä liikkuvan jotain muuta kuin hirviä tai peuroja. Kerran tällaisena päivänä en uskaltautunutkaan mustikkaan sen syvemmälle metsään kuin parin sadan metrin päähän kotipihasta.

Hämmästelyni lienevätkin osuneet oikeaan, sillä eilen mesikämmen oli käynyt pihassamme herkuttelemassa mehiläispesällä. Kolme pesää oli avattu, mutta vain yksi tuhottu ja siinä olleita kehiä löytyi pellolta ja metsästä, kun karhu oli herkutellut toukilla, mutta jokin lienee säikäyttänyt sen tiehensä, kun ruokailu oli jäänyt kesken. Parhailta herkuilta se myöhästyi sikälikin, että hunajat on jo lingottu. Nyt jatkuu jännitys, oppiko se, että pihastamme löytyy helposti ruokaa ja palaa uudelleen. Olemme metsän laidassa, sivussa muista taloista otollisella paikalla ja lisäksi olemme lähiseudulla ainoa talo, josta löytyy mehiläisten lisäksi muutakin huonon päivän tullen houkuttelevaa ravintoa, kuten lampaita ja vuohia. Olisikin mielenkiintoista tietää, miten eläimemme ovat suhtautuneet karhun vierailuun, sillä mehiläispesät ja talli ovat aivan lähetysten lammasaidan eri puolilla. Samoin hevoset ovat mahtaneet olla kauhuissaan seuratessaan tilannetta laitumelta. Silti kaikki on tapahtunut sellaisessa hiljaisuudessa ja huomaamattomuudessa, ettei koirakaan haavahtunut.

Karhun piipahdus on mukava muistutus luonnon kanssa rinnatusten elämisestä. Suurpetovahingot korvataan, joten voimme hankkia uuden pesän tilalle, vaikka se on sivuseikka. Kylällämme on ikävä kyllä myös yksi karhunkaatolupa ja petoyhdysmies kehoittikin soittamaan vaikka keskellä yötä... eipä taideta. Onneksi lupa ei myöskään koske aivan lähiympäristöämme, vaan karhu tulisi ajaa ensin kilometrin verran itään, jotta se saataisiin kaataa. Meillä otso on siis turvassa :) Silti toivon, ettei kyseessä ole naaraskarhu, joka ottaa pesillä käymisen tavaksi, koska silloin se opettaisi ensi kesänä myös pentunsa samoille tavoille ja naaras- ja pentukarhun kohtaaminen metsäkävelyllä ei kauheasti houkuttele.. tai niiden tapaaminen pihassa, ovathan pesät vain parikymmentä metriä etuovestamme. Voi myös olla, että hetken aikaa metsäkävelyt eivät ole pelkkää hiljaisuudesta nauttimista, vaan tulee kailotettua aikalailla ja pidettyä koirat kiinni. Vaikka vierailu hieman pelästytti, on hyvä muistaa ihmisenä paikkansa tällä planeetalla. Samoin on hyvä saada konkreettinen kosketus suurpetoihin, joita monet kaupunkilaiset ystävänikin kovasti puolustavat ilman, että heillä on tällaista käytännön kokemusta petojen kanssa rinnakkain elämisestä. Petoviha, tai pikemminkin pelko, on maaseudulla aikamoista ja juuri sen selättämiseksi yritämme itse suhtautua tähän rauhallisesti ja myönteisesti, sillä tällainen oli odotettavissa jonain päivänä. Sen sattuminen heti ensimmäisenä kesänä mehiläisten tultua meille kertoo tietysti jotain alueen karhukannasta. Metsien kuningas on melkoisen viisas ja perso makealle. 

Edit 1.9.:

Kuinka ollakaan nalle oli sitten oppinut "tavoille" ja palasi viime yönä apajille, puolenyön aikaan pesiä kolistellen. Talvea vasten on ilmeisesti mukava tulla popsimaan marjojen lisäksi muutakin. Tällä kertaa riistakamerat tallensivat ison otson kuljeskelemassa. Todennäköisesti kyseessä on uroskarhu. 

Joudumme nyt miettimään tarkoin, mitä teemme mehiläisten ja muiden eläinten kanssa, sillä pihaan uudestaan ja uudestaan palaava karhu alkaa olla uhka eläimille. Kunnon aidat tarvitsemme ainakin, sillä tällä hetkellä vuohet ja lampaat ovat pelkän lammasaidan takana ilman sähköjä. Jonkinlainen karhunkarkotuskeino pitää myös keksiä, jos haluaa metsässä käydä, kun nyt tietää, että karhu on jäänyt majailemaan lenkkimaastoihimme. Olisi kuitenkin mukava uskaltautua kaikesta huolimatta puolukoita ja sieniä keräämään.

Kesän tunnelmia

Kesä on ollut valtavan kiireinen. Navetan rakennus ehdittiin aloittaa vasta elokuussa, mutta hirret ovat onneksi nyt nousemassa jo hyvää vauhtia. Hirsistä löytyikin myös merkintä 1785, joten osa hirsistä on siis lähes 230 vuotta vanhoja! Kasvimaa, heinätyöt, polttopuiden teko, eläinten hoitaminen ja luonnonantimien kerääminen on vienyt suurimman osan ajasta. Kesä on lämmön ja kosteuden ansiosta suosinut kasvien kasvua, joten esimerkiksi porkkanat ovat jo nyt korjuukokoisia, vaikka juurikkaiden varsinaiseen sadonkorjuuaikaan olisi vielä melkein pari kuukautta. Pensaspapuja on tullut niin paljon, että on ollut vaikeuksia ehtiä kerätä ja säilöä kaikki. 10 litraa on keitetty ja pakastettu, 25 litraa hapatettu ja paljon tietysti syöty ja jonkin verran myytykin. Lisää tulee koko ajan. Myös punajuuret, lantut, nauriit ja härkäpavut kasvavat hyvää vauhtia ja perunaa on syöty jo pitkään. Tomaattisatokin on niin muhkea, että pääsimme tekemään ketsuppiakin. Herneet on korjattu, syöty sekä kuivattu useampi viikko sitten. Omenoita jaksoin pilkkoa, pujotella ja ripustaa kuivumaan noin 10 litraa, kunnes väsy iski. Ehkä tässä muilta töiltä ehtii vielä jatkaa sitäkin.

Voi tätä ihanuutta, kun monen viikon ajan kaikki ruokatarpeet on saanut omasta maasta ja sadon pitäisi riittää ruokkimaan meidät kokonaan ainakin jouluun asti ja juurikkaat riittänevät myös kevääksi. Varsinaisen sadonkorjuun lisäksi edessä on vielä sienestystä ja puolukan keräämistä.

 

 Heinät seivästettiin heinäkuussa ja nyt on lato täynnä heinää. Lisäksi on valtava määrä paaleja, sillä heinäsato oli niin hyvä, ettei kaikkea saanut millään seivästettyä.

Tipuja kuoriutui kesän aikana kaikkiaan 43 ja isoimmat ovat jo kaksikuukautisia ja kanan kokoisia. Lampaatkin palasivat kesän aikana hoidosta kotiin ja ovat kotiutuneet takaisin vanhojen tuttujen eläinkavereiden pariin. Hunajatkin on lingottu ja myynnissä, tarjolla ihanaa luonnonkukkahunajaa luomupeltojen keskeltä.

 

Lautanauhoja ja neulahuovutusta

Tässä kevään ja alkukesän aikana on tullut väkerrettyä kaikenlaista. Koska kansalaisopiston kansanomaiset nauhat -kurssi ei toteutunut, opettelin lautanauhojen tekoa kirjan avulla. Maikki Kariston kirja Lautanauhat: Suunnittelu ja kutominen on mitä parhain opus opettelun tueksi. Olen tehnyt vasta melko peruskuvioita ja lähinnä lettinauhoja ja rannekoruja. Ensimmäinen vyö on työn alla. Löysin myös kirppikseltä viimein halvalla lasten kangaspuut, joilla voi alkaa tehdä pirtanauhoja nopeampaan tahtiin.

 

Ensimmäiset tekeleet.

Neulahuovuttamisesta on myös tullut suuri ajanvietteeni. Laikun ja Pocahontasin villat on ensin karstattu käsin ja sen jälkeen olen joutunut tekemään melko paljon töitä neulan kanssa saadakseni ne sopiviksi palloiksi, sillä jaalalaisen suomenlampaan villa ei pelkällä mäntysuopakäsittelyllä tuosta vain muotoudu.

 

Nyt ei ole kuitenkaan taas vähään aikaan kesäkiireiltä aikaa käsitöille. Kasvimaa on onneksi taas kerran kitketty ja katettu, mutta hirsinavetan rakennus ja heinätyöt vievät aikaa. Kaiken keskellä yritän sisustaa kotiamme ja aittoja vanhaa aikaa tunnelmoiviksi. Sitä varten olen tehnyt jo hyviä löytöjä mm. purkamastamme hirsikehikosta, joka siirtyy navetaksemme, sekä autiotaloista. Hommaa teettää edelleen mm. pinkopahvien repiminen vielä muutamien huoneiden seinistä sekä muutamien huonekalujen entisöiminen. Marjatkin jo kypsyvät, joten pian on kiire mustikkametsällekin, ja monet villiyrtitkin ovat nyt parhaimmillaan. Kuivumassa on nyt mm. maahumalaa, siankärsämöä, puna- ja valkoapilaa, poimulehteä ja maitohorsmaa.