Suuntasin viikoksi kahden kaverin kera lomailemaan Kolin seudulle. Patikoimme pääasiassa kansallispuiston ulkopuolella, luonnonsuojelualueita kiertäen, sillä halusimme vältellä pahimpia kaupallisia turistialueita. Vaaroilta avautui kansallisromanttisia metsä- ja järvimaisemia ja näkymä loi todella kuvan, että Suomesta ei metsä lopu. Patikoidessa todellisuus on kuitenkin karumpi, kun pääosa metsästä on nuorta talousmetsää ja hakkuuaukkoja ilmestyi näkyviin yksi toisensa jälkeen. Muutaman hienon kohteen kuitenkin löysimme, mm.
Huurunlammen ja
Huuhkajavaaran suojelualueet. Suuren suuria kohtaamisia ei metsässä tullut, mutta hirvilehmä kyllä kerran hetken ajan rymisteli meitä kohden varsin määrätietoisesti, kunnes totesi paremmaksi vaihtaa suuntaa. Muutaman kerran metsästä kuului ryskettä, muttei nähty, mikä siellä liikkui. Todennäköisesti näilläkin kertaa kyse oli hirvistä, vaikka teoriassa karhukin oli mahdollinen. Erästä suojelualuetta etsiessä löysimme sankan metsän keskeltä myös romahtaneen vanhan hirsitalon pihapiireineen, ja ilmeisesti haudan vuodelta 1879.
Vaellus oli varsin luksuspitoinen, sillä yhden yön yövyimme erään perinnetilan rannassa ja pääsimme jopa saunomaan, mikä oli mainiota hyttysten ja märkien vaatteiden vuoksi. Retken päätimme tuttujeni
Elontilalle, jossa vierailua suosittelen kaikille erityisen lämpimästi. Muut suuntasivat sieltä kotiin yhden yön jälkeen, mutta itse jäin vielä hetkeksi lomailemaan. Elontila on vertaansa vailla, ei voi muuta sanoa. Aittamajoitus, lampaiden rapsuttelu ja syvälliset keskustelut idyllisessä ympäristössä olivat täydellinen päätös lomalle. Nyt olen aivan hukassa kotona, ja kaipaan takaisin Pohjois-Karjalaan. Kenties elämä minut sinne vielä kuljettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti