perjantai 15. marraskuuta 2013

Eläimellistä menoa

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi tällä viikolla uutta materiaalia eläintiloilta. Taas kerran karu totuus eläintehtailusta ja eläinten hyväksikäytöstä ja välineellistämisestä on kaikkien nähtävillä. Silti suurin osa taitaa aktiivisesti kääntää katseensa ja mielensä muualle, jottei olisi mietittävä uudelleen omia helppoja ja laiskoja valintojaan. Eläinten hyvinvointi on mietityttänyt itseä muutoinkin lähiaikoina omien eläinten kautta. Kahdesta hevosesta, kahdesta lehmästä, kahdesta sonnipojasta, kahdesta vuohesta, kahdesta lampaasta, noin 30 kanasta ja 8 tipusta sekä kolmesta koirasta huolehtiminen käy täydestä työstä. Väkisinkin hiipii välillä mieleen ajatus, voivatko kaikki eläimemme hyvin, ovatko ne onnellisia ja saavatko elää arvoistaan elämää. OE:n materiaalin näkeminen laittoi kuitenkin taas asioita perspektiiviin. Toisaalta olen onnellinen, etten enää mieti tuotantoeläinten kärsimystä yhtä aktiivisesti kuin ennen, jolloin sitä vastaan taisteleminen oli yksi elämäni tärkeimmistä sisällöistä - ja äärimmäisen uuvuttavaa. Videot kuitenkin muistuttivat hyvin siitä, miksi veganismista luovuttuanikin käytän vain omista eläimistä tulevia munia ja maitoa. On myös aivan eri asia, lypsääkö lehmä päivässä 50 litraa vai 2 litraa. Saamamme maitomäärä ei suhteessa työmäärään ole tämän yhteiskunnan arvojen mukaan mitenkään "kannattavaa". Kyyttöjen pidon tarkoitus vain ei olekaan tuottaa maitoa tai euroja, vaan ylläpitää vanhaa maatiaiskantaa.


Lainsäädännön "kiellettyä häkkikanalat" ei voi sanoa eläinten olojen parantuneen. Videota katsoessa voi vain ihmetellä, eivätkö kanat muka ole häkeissä. Nyt ne ovat häkeissä parvittain, eivät yksittäin. Pienet tilat eivät kuitenkaan mahdollista luonnollista parvikäyttäytymistä, joten eläimet voivat jopa entistä huonommin keskinäisen stressin vuoksi. Näiden häkkikanojen puuhien seuraamisesta alkaa voida itsekin huonosti. On selvää, ettei näin tuotetut kananmunat ole terveellistä ravintoa, vaan täynnä stressihormoneja, jotka tekevät ihmiskeholle monin tavoin pahaa. Kanat ovat mitä kiehtovimpia eläimiä ja niiden touhuja on ihana seurata, kun ne saavat toteuttaa luontaista käyttäytymistään. Nautin omien kanojemme touhujen seuraamisesta, kun ne kuoputtavat toukkia pihalla, ottavat hiekkakylpyjä, juoksentelevat parvina ympäriinsä ja välillä etsivät orren jonkun puun tai pensaan oksasta lepotaukoa varten. Muutama päivä sitten kanamme pääsivät uuteen kotiinsa uuden navettamme valmistuttua. Siellä on enemmän tilaa ja kanat lentelevät orrelta toiselle ja kuopivat olkia ja hiekkaa. Kuukauden vanhat tiput piipittävät iloisesti niin, että pihalla raikaa. 

 
Parikuukautiset tiput orrella puissa ja emon kanssa juoksentelemassa pitkin pihaa. 

Ihmisten ja eläinten välisestä suhteesta kertoo myös se, että harvat maitotilat pitävät sonnia. Tai ainakin se on tiukasti kiinni kytkettynä, sillä isäntäväki ei pärjää sonnin kanssa. Onhan sonnia kohtaan ennakkoluulot jo puheissa, puskemaanhan ne vain alkavat, jos niitä lähestyy. Omat sonnipoikamme ovat nyt seitsemän- ja kahdeksankuukautiset ja pian äitiensä kokoiset. Vielä kesälaitumella ne olivat kesyttömiä, kun saivat ravata päivät isolla laitumella ilman ihmiskontakteja. Nyt kun lehmät ovat tulleet kotipihalle talveksi, ovat sonnitkin kesyyntyneet päivittäisen kanssakäymisen myötä. Toki ne saattavat vähän puskea, mutta hellästi ja huomiohakuisesti ja ojentavat sen jälkeen päätä ylös pyytäen rapsutusta kaulasta ja leuan alta. Tällaista kanssakäymistä ei ikävä kyllä tapahdu tiloilla, joiden maitoa ja lihaa ihmiset ostavat kaupasta. Niillä tiloilla eläimellä ei ole yksilöllistä arvoa, vaan se arvotetaan euroissa ja tehokkuudessa. Rapsuttelulle ei ole aikaa eikä taida usein olla haluakaan.


Tästä suuresta perheestämme nauttiessa toivoo, että yhä useampi ihminen heräisi miettimään nykymenon järjettömyyttä ja laittaisi elämän arvoissaan eurojen edelle.

OE:n muut materiaalit löytyvät täältä, katselu omalla vastuulla:
http://www.eläintehtaat.fi/#1