Kuukausi on kutakuinkin hurahtanut tässä ihmeiden maassa. Delhi oli niin kaoottinen kuin olettaa saattoi roskaläjineen, slummeine, lehmineen ja liikennekaaoksineen. Tosin Delhin varakkaiden osien ökyrikkaus yllätti. Onneksemme tapasimme intialaisen nuoren miehen, kenties yhden maan tulevista poliittisista johtajista, joka näytti paikkoja kolmen päivän ajan ja puhuimme politiikkaa oluen ääressä. Oli todella kummallista löytää poliittinen sieluntoveri Intiasta. Pardeepkin on tällä hetkellä vaihtanut politiikan suurimmaksi osaksi joogaan, vaikka onkin poliittisesti vaikutusvaltainen ja pitää edelleen kontakteja yllä. Delhin lisäksi tuli nähtyä mm. Jaipur ja Agra, jossa tietysti yksi maailman seitsemästä ihmeestä - huikean kaunis Taj Mahal. Matkalla Agrasta Delhiin ehdin myös käydä läpi aikamoisen kulttuurishokin, kun suojakuoreni petti slummi- ja saastemäärän vuoksi. Jaipurissa pääsin myös käymään tunnetulla astrologilla, sillä sehän kuuluu Intiassa asiaan. Hän teki todella osuvia tulkintoja sekä menneestä elämästäni, perhesuhteistani että nykyisistä ihmissuhteistani. Tulkinnat olivat sen verran osuvia ja kipeitä, että yksi päivä meni kyllä sen vuoksi pään ollessa aivan sekaisin. Delhistä alkoikin sitten matka kohti Himalajaa ja joogan tietä. 12 tunnin automatkasta viimeiset kolme tuntia mentiin pitkin pieniä vuoristoteitä apinoiden ja lehmien keskellä, pienten kylien läpi.
Pian on kolme viikkoa joogaa takana ja haastetta on riittänyt kerrakseen, lähinnä henkisellä puolella. Intian joogakulttuuri on kovin erilainen kuin länsimaiden ja opettajat näkisivät mielellään, että me kaikki hylkäisimme ulkomaailman ja lähtisimme oikean joogin tielle tavoittelemaan itseoivallusta. Onhan se ajatuksena viimeisen puolen vuoden aikana kovasti kiehtonut, mutta täällä Suomen arki on taas alkanut tuntua arvokkaalta. Viime viikon henkinen myllerrys on nyt hieman tasaantunut ja otan opetuksista vain sen matkaani, minkä koen itselleni hyödylliseksi. Joogaharjoitukset sen sijaan ovat fantastisia. Neljä tuntia joogaa päivässä ei ole yhtään liikaa.
Täällä siis vietän aikaani eri puolilta maailmaa tulleiden ihmisten kanssa ja syntymäpäiväänikin juhlittiin. Olihan se hieno kokemus, kun Himalajalla 27 ihmistä ympäri maailmaa laulaa suomeksi "Paljon onnea vaan". Varmasti ainutkertaista. Aikataulu täällä on niin intensiivinen, ettei vuorilla patikoimiselle, saati sitten aina edes nukkumiselle, ole jäänyt oikein aikaa. Viime lauantaina kävimme lyhyellä patikkaretkellä lähistöllä. Oli ihanaa viettää päivä Himalajan maaseudulla, lehmien, vuohien, maissi- ja riisipeltojen, teeviljelysten ja hymyilevien paikallisten keskellä. Kävimme myös paikallisessa koulussa opettamassa joogaa. Oli hämmentävää, että noin 100 lasta, iältään noin 8-12-vuotiaita istuu yhdessä huoneessa lattialla lootusasennossa, kädet chinmudrassa ja meditoi ilman pienintäkään häiriötä. Ei tapahtuisi Suomessa. Myös Dalai Laman kotikaupunki on jo nähty ja sinne suuntaamme uudestaan koulutuksen päättyessä.
Matka on jo nyt ollut kasvattava ja lisää on vielä luvassa. Eilen koin myös elämäni ensimmäiset maanjäristykset, kun ensin aamujooga keskeytyi järistykseen ja myöhemmin iltapäivällä järisi uudestaan. Tulevana lauantaina pääsen myös kokeilemaan, miltä tuntuu lähteä vuorelta liitoon ja leijailla taivaalla.
Pian on kolme viikkoa joogaa takana ja haastetta on riittänyt kerrakseen, lähinnä henkisellä puolella. Intian joogakulttuuri on kovin erilainen kuin länsimaiden ja opettajat näkisivät mielellään, että me kaikki hylkäisimme ulkomaailman ja lähtisimme oikean joogin tielle tavoittelemaan itseoivallusta. Onhan se ajatuksena viimeisen puolen vuoden aikana kovasti kiehtonut, mutta täällä Suomen arki on taas alkanut tuntua arvokkaalta. Viime viikon henkinen myllerrys on nyt hieman tasaantunut ja otan opetuksista vain sen matkaani, minkä koen itselleni hyödylliseksi. Joogaharjoitukset sen sijaan ovat fantastisia. Neljä tuntia joogaa päivässä ei ole yhtään liikaa.
Täällä siis vietän aikaani eri puolilta maailmaa tulleiden ihmisten kanssa ja syntymäpäiväänikin juhlittiin. Olihan se hieno kokemus, kun Himalajalla 27 ihmistä ympäri maailmaa laulaa suomeksi "Paljon onnea vaan". Varmasti ainutkertaista. Aikataulu täällä on niin intensiivinen, ettei vuorilla patikoimiselle, saati sitten aina edes nukkumiselle, ole jäänyt oikein aikaa. Viime lauantaina kävimme lyhyellä patikkaretkellä lähistöllä. Oli ihanaa viettää päivä Himalajan maaseudulla, lehmien, vuohien, maissi- ja riisipeltojen, teeviljelysten ja hymyilevien paikallisten keskellä. Kävimme myös paikallisessa koulussa opettamassa joogaa. Oli hämmentävää, että noin 100 lasta, iältään noin 8-12-vuotiaita istuu yhdessä huoneessa lattialla lootusasennossa, kädet chinmudrassa ja meditoi ilman pienintäkään häiriötä. Ei tapahtuisi Suomessa. Myös Dalai Laman kotikaupunki on jo nähty ja sinne suuntaamme uudestaan koulutuksen päättyessä.
Matka on jo nyt ollut kasvattava ja lisää on vielä luvassa. Eilen koin myös elämäni ensimmäiset maanjäristykset, kun ensin aamujooga keskeytyi järistykseen ja myöhemmin iltapäivällä järisi uudestaan. Tulevana lauantaina pääsen myös kokeilemaan, miltä tuntuu lähteä vuorelta liitoon ja leijailla taivaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti