Olen viimeisen kuukauden aikana miettinyt paljon sitä, miten elämä viskoo ihmisiä. Olen törmännyt vanhoihin tuttuihin, joiden tielle elämä on tuonut yllätyksiä, osa negatiivisia, osa positiivisia. Jotkut harvat tuntuvat noudattavan "putkimallia" ja olevan siihen enemmän tai vähemmän tyytyväisiä. Ulkoapäin katsoessa on mielenkiintoista ja toisaalta ihan positiivistakin huomata, ettei etukäteen voi sanoa, mitä kunkin elämään saapuu. Joidenkin luulisi kuolleen huumeisiin jo vuosia sitten, mutta heidän elämästään onkin tullut onnellista ja sisällöllistä. Joidenkin maailmanparantajien kuvittelisi osaavan huolehtia samalla myös omasta elämästään, mutta elämänhallinta lähteekin käsistä ja edessä on kasa maksamattomia vuokria ja siten kaaottinen, kenties vieläkin hallitsemattomampi tilanne. Sitten on niitä, jotka vuosi vuoden jälkeen juoksevat eteenpäin ulkoisten puitteiden perässä, luoden mainetta ja mammonaa, omasta mielestäni ehkä naurettavinta, jos se kaikki tehdään vielä markkinoinnin alalla (koska en näe sillä syvempää tarkoitusta). Lähteekö tällaisten putkimallin noudattajien elämä vielä joskus syöksykierteeseen vai voivatko he todella vuosikymmenestä toiseen olla tai uskotella itselleen olevansa onnellisia?
Eilen törmäsin sattumalta muutamaan vanhaan tuttuun. Tuntui kuin olisin ollut arvioivien silmien alla - miten olen pärjännyt elämässäni, olenko tehnyt "oikeita" valintoja ja saavuttanut päämääräni. Huomasin tuon arvioinnin vielä ahdistavan minua hieman, vaikka toisaalta se tuntui huvittavalta. Ja pääasia tuntui olevan, että jos olisin tilanteessa, jota nuo ihmiset pitäisivät onnistumisena, itse pitäisin todennäköisesti itseäni epäonnistujana ja olisin äärimmäisen onneton, koska elämä olisi pelkkää ulkoista kulissia.
Yhä useammin tunnun tapaavan ihmisiä, jotka ovat jättäneet tällaiset kierteet taakseen. Monet ovat luopuneet työstään, muuttaneet toisella puolelle maata, arvottaneet elämänsä aivan uudestaan. Taidan kuulua itsekin tähän joukkoon, joskin minulla prosessi on kestänyt jo useamman vuoden. Oravanpyörästä uloshyppääminen taitaa olla uusi trendi, tai harva ystäväpiirissäni ainakaan enää arvostaa vakituista työtä ja taloudellista huolettomuutta. Tuntuu hyvältä pärjätä vähällä. Olla onnellinen siitä, mitä on. Onko nyt se pehmeiden arvojen aika? Hyvinvointia ja rauhaa itse kasvatetuista porkkanoista, punajuurista, sipuleista, lehtikaalista ja härkäpavuista <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti